Aamulla puurot naamaan ja lähdettiin heti kuuden jälkeen ajelemaan kohti Lahtea. Perillä oltiin hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Saatiin auto ihan hiihtostadionin viereen, joten tavaroiden kanssa ei tarvinnut stressata. Ilmoittautuminen sujui ilman jonotusta. Sitten vaan pitoja pohjiin ja ehdin käydä vähän testailemassa suksia sillä aikaa kun isä oli aamiaisella jutustelemassa mukavia hiihtäjä-legendojen kanssa.
Meidän lähtö oli vasta neljännessä ryhmässä, joten liikkeellä ennen meitä oli jo 1750 hiihtäjää. Olin hyvissä ajoin jonottamassa lähtökarsinaan pääsyä että saisi hyvän lähtöpaikan. Sitten vaan kilpajuoksua satakunta metriä lähtöpaikalle ja sain hyvän starttipaikan heti toisesta rivistä. Kuuluttaja kuulutti, "Minuutti lähtöön" ja aloin laittamaan puhelimen GPS:ää päälle, mutta jo viidentoista sekunnin päästä kuului pamaus ja ei muuta kuin ekaan mäkeen puhelin kädessä ja sauva ilman renksua. Ei oikein voinut jäädä paikalleen säätämään, kun 750 hiihtäjää puski päälle takaa. Ihan hyvin se sujui kunnes mäen päällä laitoin puhelimen taskuun ja tiputin sauvan. Onneksi takana tuleviin oli sen verran eroa että ehdin hyvin poimia sauvan ja kilometrin jälkeen sain sen kunnolla käteenkiin. Puhelin tosin otti osumaa tuossa menossa.
Ensimmäiset neljä kilometriä oli mukavaa hiihtelyä hyvällä fiiliksellä. Sen jälkeen alkoi edellisen lähtöryhmän hitaammat tulla selkä edellä vastaan ja 20 kilometriin asti leikittiinkin sitten Palanderia hiljaa itsekseen kiroten. Reitillä oli pääosin kaksi latua rinnakkain ja ohi pääsi vain pientareen kautta. Välillä oli vain pakko tyytyä hissuttelemaan kiltisti perässä, kun ei kaikki voimia halunnut tähän tuhlata. Ensimmäisen juomapaikan jälkeen oli kuitenkin ehkä hiihdon kohokohta, kun ohitin itse Mietaan Jussin.
Tossa alkumatkassa alkoi jo olla vähän tuskasta, kun ohitettavia riitti ja oman vauhdin pitäminen oli mahdotonta. Lisäksi energiat alko loppua. Aamulla tosiaan söin puuron kotona ja autossa matkalla pari ruisleipää ja banaanin. Sen lisäksi banaani vielä ennen lähtöä, mutta huoletta olisi voinut ennen hiihtoa tankata enemmän. Alussa huoltopaikkojakin oli harvassa n. 9 km ja 18 km kohdilla. Ensimmäisen pisteen ruuhakassa vielä maltoin ottaa vain yhden lasin urheilujuomaa. Toisella paikalla otin oman geelin ja pari lasia juomaa ja taisi siinä suolakurkkukin mennä kurkusta alas. Tämän jälkeen huoltopaikkoja oli hieman tiheämmin ja otin huoletta kolme mukia juomaa, energia geeliä/tablettia, banaania ja leipää.
Vaikka kahdenkympin jälkeen ladulla alko olla paremmin tilaa vauhtia ei oikein jaksanut pitää. Siinä oli myös yks aika tiukka peltopätkä pehmeää latua ja reipasta vastatuulta. Keli ei tuntunut kovin liukkaalta ja metriääkään ei kyllä saanut ilmaiseksi. Pari hyvää peesiä siinä oli, mutta parin kilometrin jälkeen päätin aina luovuttaa, kun vauhti oli siihen paikkaan aavistuksen verran liian kova. Kolmen kympin kohdalla tankkaus alko tehdä tehtävänsä ja meno alko taas maistumaan. Hiihto kulki hyvin ja ladullakin oli ihan kivasti tilaa, vaikkakin kyllä vieläkin sai jonkin verran puikkelehtia. On se kumma kun ei voi käyttää vasenta latua vain ohitukseen ja palata sitten oikealle ladulle, että ohitukset ois helpompia. No tämä tietysti kuuluu massahiihtoihin ja se on hyväksyttävä, niin kauan kuin ei oo tuolla kuuman ryhmän tasolla. Matkan aikana kuitenkin tuli ohitettua palttiarallaa tuhat hiihtäjää.
Viimesellä kympillä pysty jo painelemaan omaa vauhtia lukuunottamatta jyrkimpiä ylämäkiä, joissa mentiin kiltisti kuin ankat jonossa. Tässä vaiheessa ladulla näkyi lähinnä toisessa lähtöryhmässä kaksikymmentä minuuttia minua aikaisemmin lähteneitä hiihtäjiä sekä myös lyhemmän matkan hiihtäjiä keltaisine numerolappuineen. Ois noissa viidenkympin hiihtäjissäkin ollut tarpeeksi. Muutama kilometri ennen maalia ohitin toisen "peeseistäni" ja vielä viimeisellä kilometrillä kilpailuhenkeä nosti kaksi oman lähtöryhmän hiihtäjää, joiden kanssa siis oikeasti kilpaili sijoituksista. Toisen sainkin ohitettua ennen huikeaa loppulaskua Salpausselän stadionille, mutta toinen pääsi massansa ja liukkaiden suksien turvin mäessä niin kauas, ettei edes armoton viimeisen 200 metrin tasatyöntötykitys auttanut.
Hiukan jäin tavoitteesta eli 3,5 tunnin alituksesta loppuajan ollessa 3.34.45 häviten tunti 23 minuuttia voittajalle. Loppusijoitus oli 713. Hiihdosta jäi kuitenkin ihan hyvä maku, kun tiesi että eka kaks kymppiä oli kaukana optimaalisesta. Lisäksi hiihto oli keskellä tiukimpia maratontreeniviikkoja ilman mitään keventelyjä ja edellisenä päivänäkin juoksin tiukan 16 km lenkin. Ensimmäiset 18 km meni 4.30 min/km, siitä 37 km:iin 4.31 min/km ja viimeiset 13 km 3.41 min/km, joten hyvin lopussa sain puristettua. Toinen asia on oliko se optimaalinen vauhdinjako. Ensimmäisen 18 km aikaa paransi varmasti toi eka neljä kilometriä, jonka sai hiihtää reippaasti. Oishan se kiva lähteä ensi vuonna kokeilemaan paremmasta lähtöryhmästä, mutta jospa Vasaloppet-reissu onnistuis ja riittäs ens talven taisteluksi.
Hiihdon jälkeen sai lämmintä keittoa ja vähän muuta purtavaa sekä pääsi saunaan, joka teki kyllä gutaa. Saunajuomaks sai ykkösoluen. Vaikkakin se ajoi asiansa autoilevalle hiihtäjälle kyllä se jäi aika kauaksi viime talven Tarto-maratonin hunajalla maustetusta kuumasta oluesta. Kaikin puolin järjestelyt pelasivat hyvin, ladut oli ihan ok kunnossa ja huoltopaikoilla oli hyvät monipuoliset tarjoilut. Isoimpana miinuksena oli toi onneton lähtöryhmä. Viime vuoden Tarton hiihto ei vissiin hirveästi vaikuttanut vaikka samaan sarjaan kuuluukin. Tapahtuma oli hieno, ladun varrellakin riitti kivasti kannustusta ja positiiviset fiilikset tästä ehdottomasti jäi.
Vielä viikko juoksutreeniä, pari viikkoa keventelyä ja kolmen viikon päästä juostaan Rooman kaduilla. Jepa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti