Tällä kertaa vuorossa oli henkilökohtaisesti ensimmäinen massapyöräilytapahtuma. Vähän pelon sekaisin tuntein mukaan lähdettiin eikä numero 313 antanut lisää luottamusta siihen, että hommasta ehjänä selvittäisiin. Päätavoitteena oli siis selvitä ehjänä maaliin ja 35 km/h keskivauhtia ajavaan ryhmään hyppäsin mukaan.
Ajoin kotoa parin kymmenen minuutin lämmittelyajon Tapiolaan ja paikalla olin reilu viis minuuttia ennen starttia. Hyvin kuitenkin pääsin tunkemaan itseni oikean ryhmän mukaan ja vauhtiin päästiin. Alussa piti mennä kai vähän hiljempaa saattoajoa auton perässä, mutta kyllä ihan reippailla sykkeillä sai alusta asti vetää. Alkuosalla reitistä aika paljon mutkia ja risteyksiä, joten jarrutuksia ja kiihdytyksiä riitti.
Kovin pitkälle ei päästy kun näkyi ensimmäinen parin pyöräilijän kolari. Itse ajelin alussa triathlonkisoista vanhaan muistiin jääneeseen tyyliin ja pidin reilua väliä edessä ajavaan. Tarkkana ja keskittyneenä sai kuitenkin koko ajan olla ja valmiina jarruttelemaan minä hetkenä hyvänsä. Ajan ja matkan etenemistä oli vähän vaikea hahmottaa, kun kelloa ja mittaria en juuri viitsinyt vilkuilla eikä reitillä ollut kilometrikylttejä. Söin sitten energiapatukkaa ja hörpin vettä ja urheilujuomaa fiiliksen mukaan.
Ajon aikana ootteli että milloinka alkaa se tasanen mukava vauhti ja jojoilu loppuu. Puolen välin kieppeillä alko jo reisissä tuntumaan alituinen kiihdyttely. Siinä oli sitten vähän isompi kolari, mutta siitäkin ilmeisesti kaikki selvisi säikähdyksellä, vaikka joku kurkki ojanpohjaltakin. Sen jälkeen oli aika tiukka kiihdytys porukan kiinni saamiseksi ja kun vielä hetken päästä taas sai vetää puolisen minuuttia ihan täysillä kunnes törmäsi lähes pysähtyneeseen ryhmään, niin uskohan siinä loppu.
Jossain kiihdytyksessä annoinkin periksi ja jäin jo sata-kakssataa metriä jälkeen. Tuntu tosi takkuselta polkea yksin ja tyydyin rauhassa mussuttamaan vähän patukkaa ja hörppimään vettä. Onneks takaa tuli kaks pyöräilijää, joiden peesiin pääsin ja edessä olevalla tosi mäkisellä ja mutkaisella osuudella saatiin ryhmä kiinni lopulta melko helposti. Fiilis oli kyllä tässä vaiheessa tosi hieno kun epätoivo vaihtu voitoksi.
Päätin soluttautua vähän edemmäksi ryhmään, jotta jojo-efekti ois vähän pienempi. Lisäksi aloin ajamaan ihan rohkeasti edessä olevan persuuksissa kiinni ja ajo helpottu huomattavasti. Ylämäissä ei sinänsä ollut ongelmaa vaan kevyellä vaihteella pyörittäen pysy helposti vauhdissa mukana. Jossain vaiheessa alko reisissä tuntua kramppien oireita, joten seisaalteen ei viitsinyt edes vetää.
Pätkä Veikkolasta Bembööleen oli ehdottomasti retken parasta antia. Näin isoilla ryhmillä mutkaiset ja mäkiset tiet aiheuttaa liikaa nykimistä, mutta isoa suht tasasta baanaa oli ilo ajaa. Ehkä sekin autto että tie oli tuttu ja oltiin kotiinpäin menossa. Sitten vielä Bodomin kierros ja Järvenperässä ryhmän vetäjät hyppäs hetkeks sivuun ja loppuun mentiin sitten omaa vauhtia. Siinäkin tuli joku kolari, kun osa vissiin pysähty ja osa jatko matkaa. Stubbi, joka oli vetämässä ryhmää, pahoitteli maalissa, että ei ois pitäny pysähtyä vaikka käskettiin.
Loppukirin alettua sai vähän taas hakea vauhtia, kun porukka meni sen verran eri tahtiin. Peesiä vaihdellen sitten Kauniaisten läpi Tapiolaan. Loppu oli mukavaa ajelua eikä edes Jorvin mäki tuntunut pahalta. Siinä sai maistaa todellista pyöräilytunnelmaa, kun kannustusta riitti ja tiehenkin oli kirjoitettu ison maailman tyyliin kannustuslauseita. Kauniaisissa vilkasin nopeusmittarin näyttävän reilua viittäkymppiä kun kaarrettiin radan ali. Viimesillä kilometreillä laitoin vielä reisistä loput voimat peliin ja menin ehkä reilun kymmenen pyöräilijän ohi, mutta äkkiä ne sieltä tuli mun voimien ehtyessä peesien turvin ohi.
Maalissa oli hyvät tarjoilut. Onnistuin saamaan jopa kokistölkin ja hernesoppakin maistui. Parasta kuitenkin oli ruisleipä voilla ja juustolla. Jonkun aikaa maalissa patsastelin ja sitten oli aika lähteä pyörittelemään hissukseen kotia kohti. Hyvin oli voimat jääneet reitille, mutta kotiin päästiin.
Tapahtumasta jäi kyllä hyvä maku ja kokemus oli hieno. Joka viikonloppu ei tommoseen leikkiin uskaltas lähteä mukaan. Sen verran suurelta riski joutua kolariin vaikuttaa. Pienemmissä parin kymmenen hengen porukoissa ajo ois varmasti miellyttävämpää, tasaisempaa ja turvallisempaa. Kova vauhti ja paljon pyöriä tuntuu paljon vaarallisemmalta kuin esim. suksilla massahiihdoissa, vaikka kyllä kaikella järjellä pyörän saa helpommin pysähtymään.
Paljon kovempi setti tuo oli kuin etukäteen osasin odottaa. Keskisykekin oli 147, kun etukäteen ajattelin sen olevan ehkä reilu 130. Matka oli 110km, aikaa meni 3h9min ja keskivauhti oli se n. 35km/h. Rohkeutta tarvis enemmän mutkiin ja uskallusta ajaa peesissä, jotta ei tarvis tehdä niin paljon töitä porukassa pysymisen eteen. Kovaa leikkiä se oli, mutta ehdottoman hieno kokemus. Sää suosi ja järjestelyt pelas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti