Tässä pääasiassa ajatuksia tosta Janne Holmenin maratonohjelmasta ja siihen kuuluvasta testijuoksusta sekä talvella juoksemisesta.
Rooman maratonille ilmoittautuminen
Reilu yhdeksän viikkoa takana juoksuharjoittelua tähtäimenä Rooman maraton maaliskuun lopussa. Itse maratonin ilmoittautumisprosessinkin sain päätökseen. Ihan mutkattomasti ilmoittautuminen ei menny. Ensin maksun veloittamisesta luottokortilta kului puolisen toista viikkoa. Sitten piti vielä lähettää lääkärintodistus joka sinänsä ei tuottanut kovinkaan paljon lisävaivaa (Kiitoksia tästä todistuksen myöntäjälle). Viikon-parin päästä prosessi oli edennyt päätökseen Italian päässäkin ja sain juoksunumeron, joka on 3086.
Talvijuoksusta
Vielä ei ole pakkanen ollut niin kova että olisin joutunut halliin saatika sitten juoksumatolle juoksemaan, mutta henkisesti olen valmistautunut siihenkin vaihtoehtoon. Yleensä parhaiten aikatauluun kuitenkin sopii, että juoksee työmatkan jompaan kumpaan suuntaan ja mielummin nimenomaan aamulla. Muutenkin tykkään mielummin juosta niin että maisemat vaihtuu enkä esim. vaan samaa ympyrää tai viivaa montaa kertaa. Tämä tietysti aiheuttaa hieman hankaluuksia talvella kun ei oikein koskaan voi tietää mikä pätkä on aurattu ja mikä ei.
Joitain mielenkiintoisia havaintoja olen tehnyt talvijuoksusta.
Vielä kymmenenkin asteen pakkasella pärjään teknisellä alusasulla ja joskus aikoinaan vielä windstopper ominaisuuksilla varustetulla tuulipuvulla. Sukka kenkäosasta ei eroa kesäkeleistä mitenkään ja yläpäässä on ohut pipo ja kaulassa buff-huivi. Joskus lähemmäs viidentoista asteen pakkasella olen lisännyt toisen teknisen paidan ja ohuen kommandopipon päähän.
Juokseminen hyvin auratuilla teillä ei tuota minkäänlaisia ongelmia eikä jalat lipsu ollenkaan. Kuitenkin kun esim. tänään satuin juoksemaan Keilaniemessä kymmenkunta metriä niin hyvin auratulla kohdalla, että laatoitus pilkotti selvästi lumen alta eron huomasi. Tuntui että jalat pitää paremmin, joten kyllä kovaksi tamppautuneella pakkaslumella ainakin omat hyvin kuvioidut kengätkin aavistuksen lipsuu. Nastalenkkarit saattais sittenkin auttaa vähän myös ihan lumikelillä, vaikka sinänsä hyvällä talvikelillä lipsumista ei tunnu, mutta vanhoilla kengillä mennään siitä huolimatta.
Sitten kun tullaan vähän huonompiin talvikeleihin niin sen huomaa. Huonommalla kelillä tarkoitan sitä kun tiellä on pehmeää lunta. Ensimmäiseksi voi ajatella että sitä on vain silloin kun on satanut lunta, mutta juostessa ja pyöräillessä on huomannut että kun lämpötila nousee viiden pakkasasteen ylöpuolelle vaikkakin on selvästi pakkasen puolella tiet muuttuvat jonkinasteiseksi mössöksi ja eteneminen vaikeutuu. Juostessa pehmeässä lumessa tarpomisen huomaan ennen kaikkea pohkeissa. Aiemmin en muista että juosu ois koskaan tuntunut erityisemmin niissä, mutta nyt on välillä pohkeet ollut turhankin tukossa.
Harjoitusohjelmasta
Harjoitusohjelma on ollut henkisesti, sanotaanko nyt, virkistävä, kun viikossa ei ole "pakko" juosta kuin keskimäärin kolme kertaa. Joten on ollut helppo lisätä tuohon vielä yksi mäkijuoksu tai kevyt puolen tunnin lenkki muutaman parin kymmenen sekunnin kiihdytyksen kanssa. Alussa tuntui todella että juoksua on todella vähän kun lenkit olivat kevyitä, mutta kun ohjelma on pikkuhiljaa rankentunut tuntuu juoksumäärä ihan hyvältä.
Tällä hetkellä ohjelma tuntuu aikalailla sopivan rankalta ja toivotaan että kunto kehityy ja fiilis pysyy samana, kun nyt lenkit alkavat pidentyä ja aletaan tosissaan treenaamaan. Useimpien lenkkien jälkeen on tunne että on tullut juostua ja joskus on vähän väsyttänytkin, mutta ihan hyvin on pystynyt palautumaan aina seuraavaan koitokseen, jos ei ole itse tullut hölmöiltyä lenkin jälkeen.
Pari viikkoa sitten juoksin yhden kympin lenkin aamulla töihin, josta pari ekaa kilometriä pehmeässä lumessa, joten jo lenkin jälkeen tuntu pohkeissa että juostua on tultu. Jotenkin töihin tultuani työt imaisi heti mukaansa ja aamupuurot jäi syömättä. Lounasaikaan energiavaje todella tuntukin ja muutaman seuraavan päivän pohkeet oli ihan jumissa. Ehkäpä tästäkin jotain oppii ja muistaa tankata lenkin jälkeen välittömästi.
Olen yrittänyt noudattaa ohjelman ohjeaikoja mahdollismman tarkasti, vaikka olen tehnyt kaikki treenit ulkona. Välillä on joutunut juoksupäiviä muuttelemaan, kun ei kovin syvässä hangessa viitsi vauhtijuoksuja tehdä. Olosuhteiden vaikutukseen juoksunopeuteenkin on alkanut asennoitumaan fiksusti ja enää ei lenkin jälkeen harmita niin paljon, jos jää muutaman sekunnin per kilometri tavoitevauhdista. Sinänsä se että jokaisella lenkillä on joku tavoitevauhti auttaa saamaan itsestään irti paremmin vaikka yksinään taapertaa sekä tuo mielekkyyttä harjoitteluun. GPS on tietysti välttämätön apu vauhdin seuraamiseen.
Yksi asia mitä on saanut opetella on lenkin alun juokseminen hitaampaa ja lopun kovempaa. Alkuun se oli todella vaikeaa ja lenkillä kilometrivauhdit heitteli ihan tautisesti siis huomattavasti maaston tai olosuhteiden vaikutusta enemmän. Mutta pikkuhiljaa tuohonkin on oppinut ja lenkkien juokseminen "kiihtyvästi" tuntuu luontevalta ja paljon palkitsevammalta kuin tasainen taaperrus saatika sitten loppussa hiipuminen.
Tähän asti ohjelma on tuntunut hieman yksipuoliselta, kun lenkkien pituudet ovat vaihdelleet pääasiassa 8 ja 16 kilsan välillä ja vauhditkin pääasiassa vähän alle tai yli viiden minuutin per kilometri. Välillä tuntuu että juoksisi koko ajan samaa lenkkiä. Tähän voi tietysti vaikuttaa se että aiempi ohjelma lisäsi todella monipuolisesti erilaisia treenejä. Muutamat maratonvauhtiset ja itse lisäämäni mäkivedot ovat kuitenkin tuoneet piristystä. Nyt kun katsoo ohjelmaa eteenpäin testijuoksun jälkeen huomaa että monipuolisuus lisääntyy kun päästään tosissaan aloittamaan pitkikset ja lisäksi joka viikko on maratonvauhtinen tai jopa aavistuksen nopeampi lyhempi lenkki, joten eiköhän se tästä.
Viime kesän triathlon-treenaus opetti siihen että samana päivänä voi treenata useammin kuin kerran ja juoksulenkin takia ei tarvii jättää työmatkapyöräilyä väliin ja uintitreenikin toimii ihan hyvin juoksun kanssa samana päivänä. Silti välillä on ollut vähän vaikea sovittaa harjoitusohjelmaa omaan aikatauluun pääasiassa, siksi että ohjelmassa juoksupäivien välillä on aina 2-3 lepopäivää ja jostain syystä tuntuu luontevammalta yrittää seurata juoksujen osalta sitä rytmiä. Tosin pitäisi kyllä pystyä muuttamaan ajattelua niin että yhden lepo tai juoksuttoman päivän jälkeen pystyy varmasti huoletta vetämään kovemmankin treenin. Varsinkin kun vielä oma aiempi kokemuskin tukee tätä ajatusta.
Tässä ohjelman ensimmäisen yhdeksän viikon aikana kertyneet kilometrit:
Viikko Juoksua
42 11 km
43 23 km
44 24 km
45 41 km
46 45 km
47 51 km
48 45 km
49 46 km
50 26 km
Kokonaisharjoitus tunnit 6-9,5 tunnin välillä per viikko
Testijuoksu
Ohjelmaan kuuluva 20 km testijuoksu oli tarkoitus tehdä jo viime viikolla, mutta kun juoksemaan lähtiessä totesin että olosuhteet ovat kaukana optimaalisesta ja pohkeetkaan ei olleet palautuneet viikon hölmöilyistä vaihdoin sen vain 16 km juoksuun vajaan viiden minuutin kilometri vaudilla. Sen jälkeen mielessä on jo tosissaan käynyt testin juokseminen hallissa, mutta päätin kuitenkin vetää sen ulkona, mikä sinänsä jälkeenpäin ajateltuna oli virhe.
Sinänsä tuolla testijuoksulla ei kai kuitenkaan ole mitään ihmeempää merkitystä harjoitusohjelman läpi viemiseen, mutta jotenkin sillä oli omassa mielessä erityinen asema ja olisi ollut tosi hauska vetää se jollain puolimaratonilla, mutta tähän aikaan vuodesta ei niitä liika ole ja sunnuntain Paloheinämaratoninkin huomasin vasta liian myöhään, joten köpöttelin sen sitten yksin aamulenkkinä.
Lähtiessä fiilis oli hyvä ja reilu viikko sitten juossut maratonvauhtinen kymppi antoi uskoa onnistumiseen talvikelistä huolimatta. Edellisiin maratoneihin olen treenannut 4.45 min/km vauhti tähtäimessä eikä se ole tuntunut kovalta. Tarkoitus oli yrittää juosta tasaista vauhtia eikä kiihtyvänä niin kuin muut juoksut olen pyrkinyt juoksemaan. Lopputulos tosin oli hidastuva ja keskivauhtikin reilu kymmenen sekuntia per kilometri tavoitetta 4.37 min/km hitaampaa.
Kun jälkeenpäin katsoo juoksun dataa aloitan aivan liian kovaa ja varmasti järkevämmällä vauhdin jaolla tulos olisi ollut parempi, mutta tulipahan yritettyä. Eka vitonen meni neljä sekuntia alle tavoitteen ja vielä kympinkin kohdalla olin tavoitevauhdissa toisen vitosen mäkisyydestä huolimatta. Kolmas vitonen oli jo aavistuksen turhan hidas ja viimeinen jo piirun verran yli viiden minuutin.
Jos jälkeenpäin yrittää puolustella omaa suoritustaan ja vakuutella itselleen että hyvissä olosuhteissa tuo kyllä menis, niin reitti oli kaukana optimaalisesta ja sisälsi paljon mäkiä. Viimeisen vitosen alussa sais myös tarpoa hetken kunnon pöpperölumessa ja se vei viimeseinkin taistelutahdon ja tsempin. Pari kilometriä ennen "maalia" olikin helppo pysähtyä auttamaan virolaista Audi-miestä, kun raukka ei saanut punaista paholaistaan liikkeelle mäkiparkista. Lopussa ei ollut sitten edes asennetta kunnon rutistukseen vaikka toiseksi viimeinen kilometri menikin ihan kohtuullista vauhtia.
Henkiset kolhut, jos niitä nyt tuli, saa varmasti paikattua myöhemmin tulevilla pitkillä lenkeillä, joissa loppu juostaan selvästi alkua kovempaa. Suosittelen kuitenkin juoksemaan testijuoksun mahdollisimman optimaalisissa olosuhteissa, niin eipä tarvii jälkeenpäin näin paljon pohdiskella.
Treenikaverit
Vaikka suurin osa treeneistä tuleekin tehtyä yksin niin on se mukava välillä ähkiä porukassakin. Omalta osaltani tässä auttaa viikottaiset uintitreenit ja töissä ollaan innostuttu käymään kaksi kertaa viikossa vetämässä miesvoimistelijoiden lyhyt pilates tuokio. Juoksulenkeillä aina silloin tällöin on seurana myös meidän koira. Erityisesti se on tykästynyt mäkivetoihin ja kun päästään mäen alle se hyppii paikallaan ja mikä sille harvinaista haukkuu, että joko mennään. Se onkin oiva kirittäjä niihin rypistyksiin.
Hiihto ja pyöräily
Hyvistä keleistä huolimatta hiihtokausi on vielä avaamatta, mutta onhan Finlandiaan vielä kaksi kuukautta. Joulun aikaan ois kuitenkin tarkoitus latu avata. Pyörällä en ole ajanut vuosiin talvella, mutta kun nyt uuden maastopyörän ansiosta on hommaan palannut, niin varustautumiseen kuluvasta ajasta huolimatta homma on tosi kivaa. Jotain mystistä tuossa talvipyöräilyssä vaan on. Fiilis on ihan erilainen kuin ajaa sulalla tiellä saatika sitten syksyn vesisateissa.
Rooman maratonille ilmoittautuminen
Reilu yhdeksän viikkoa takana juoksuharjoittelua tähtäimenä Rooman maraton maaliskuun lopussa. Itse maratonin ilmoittautumisprosessinkin sain päätökseen. Ihan mutkattomasti ilmoittautuminen ei menny. Ensin maksun veloittamisesta luottokortilta kului puolisen toista viikkoa. Sitten piti vielä lähettää lääkärintodistus joka sinänsä ei tuottanut kovinkaan paljon lisävaivaa (Kiitoksia tästä todistuksen myöntäjälle). Viikon-parin päästä prosessi oli edennyt päätökseen Italian päässäkin ja sain juoksunumeron, joka on 3086.
Talvijuoksusta
Vielä ei ole pakkanen ollut niin kova että olisin joutunut halliin saatika sitten juoksumatolle juoksemaan, mutta henkisesti olen valmistautunut siihenkin vaihtoehtoon. Yleensä parhaiten aikatauluun kuitenkin sopii, että juoksee työmatkan jompaan kumpaan suuntaan ja mielummin nimenomaan aamulla. Muutenkin tykkään mielummin juosta niin että maisemat vaihtuu enkä esim. vaan samaa ympyrää tai viivaa montaa kertaa. Tämä tietysti aiheuttaa hieman hankaluuksia talvella kun ei oikein koskaan voi tietää mikä pätkä on aurattu ja mikä ei.
Joitain mielenkiintoisia havaintoja olen tehnyt talvijuoksusta.
Vielä kymmenenkin asteen pakkasella pärjään teknisellä alusasulla ja joskus aikoinaan vielä windstopper ominaisuuksilla varustetulla tuulipuvulla. Sukka kenkäosasta ei eroa kesäkeleistä mitenkään ja yläpäässä on ohut pipo ja kaulassa buff-huivi. Joskus lähemmäs viidentoista asteen pakkasella olen lisännyt toisen teknisen paidan ja ohuen kommandopipon päähän.
Juokseminen hyvin auratuilla teillä ei tuota minkäänlaisia ongelmia eikä jalat lipsu ollenkaan. Kuitenkin kun esim. tänään satuin juoksemaan Keilaniemessä kymmenkunta metriä niin hyvin auratulla kohdalla, että laatoitus pilkotti selvästi lumen alta eron huomasi. Tuntui että jalat pitää paremmin, joten kyllä kovaksi tamppautuneella pakkaslumella ainakin omat hyvin kuvioidut kengätkin aavistuksen lipsuu. Nastalenkkarit saattais sittenkin auttaa vähän myös ihan lumikelillä, vaikka sinänsä hyvällä talvikelillä lipsumista ei tunnu, mutta vanhoilla kengillä mennään siitä huolimatta.
Sitten kun tullaan vähän huonompiin talvikeleihin niin sen huomaa. Huonommalla kelillä tarkoitan sitä kun tiellä on pehmeää lunta. Ensimmäiseksi voi ajatella että sitä on vain silloin kun on satanut lunta, mutta juostessa ja pyöräillessä on huomannut että kun lämpötila nousee viiden pakkasasteen ylöpuolelle vaikkakin on selvästi pakkasen puolella tiet muuttuvat jonkinasteiseksi mössöksi ja eteneminen vaikeutuu. Juostessa pehmeässä lumessa tarpomisen huomaan ennen kaikkea pohkeissa. Aiemmin en muista että juosu ois koskaan tuntunut erityisemmin niissä, mutta nyt on välillä pohkeet ollut turhankin tukossa.
Harjoitusohjelmasta
Harjoitusohjelma on ollut henkisesti, sanotaanko nyt, virkistävä, kun viikossa ei ole "pakko" juosta kuin keskimäärin kolme kertaa. Joten on ollut helppo lisätä tuohon vielä yksi mäkijuoksu tai kevyt puolen tunnin lenkki muutaman parin kymmenen sekunnin kiihdytyksen kanssa. Alussa tuntui todella että juoksua on todella vähän kun lenkit olivat kevyitä, mutta kun ohjelma on pikkuhiljaa rankentunut tuntuu juoksumäärä ihan hyvältä.
Tällä hetkellä ohjelma tuntuu aikalailla sopivan rankalta ja toivotaan että kunto kehityy ja fiilis pysyy samana, kun nyt lenkit alkavat pidentyä ja aletaan tosissaan treenaamaan. Useimpien lenkkien jälkeen on tunne että on tullut juostua ja joskus on vähän väsyttänytkin, mutta ihan hyvin on pystynyt palautumaan aina seuraavaan koitokseen, jos ei ole itse tullut hölmöiltyä lenkin jälkeen.
Pari viikkoa sitten juoksin yhden kympin lenkin aamulla töihin, josta pari ekaa kilometriä pehmeässä lumessa, joten jo lenkin jälkeen tuntu pohkeissa että juostua on tultu. Jotenkin töihin tultuani työt imaisi heti mukaansa ja aamupuurot jäi syömättä. Lounasaikaan energiavaje todella tuntukin ja muutaman seuraavan päivän pohkeet oli ihan jumissa. Ehkäpä tästäkin jotain oppii ja muistaa tankata lenkin jälkeen välittömästi.
Olen yrittänyt noudattaa ohjelman ohjeaikoja mahdollismman tarkasti, vaikka olen tehnyt kaikki treenit ulkona. Välillä on joutunut juoksupäiviä muuttelemaan, kun ei kovin syvässä hangessa viitsi vauhtijuoksuja tehdä. Olosuhteiden vaikutukseen juoksunopeuteenkin on alkanut asennoitumaan fiksusti ja enää ei lenkin jälkeen harmita niin paljon, jos jää muutaman sekunnin per kilometri tavoitevauhdista. Sinänsä se että jokaisella lenkillä on joku tavoitevauhti auttaa saamaan itsestään irti paremmin vaikka yksinään taapertaa sekä tuo mielekkyyttä harjoitteluun. GPS on tietysti välttämätön apu vauhdin seuraamiseen.
Yksi asia mitä on saanut opetella on lenkin alun juokseminen hitaampaa ja lopun kovempaa. Alkuun se oli todella vaikeaa ja lenkillä kilometrivauhdit heitteli ihan tautisesti siis huomattavasti maaston tai olosuhteiden vaikutusta enemmän. Mutta pikkuhiljaa tuohonkin on oppinut ja lenkkien juokseminen "kiihtyvästi" tuntuu luontevalta ja paljon palkitsevammalta kuin tasainen taaperrus saatika sitten loppussa hiipuminen.
Tähän asti ohjelma on tuntunut hieman yksipuoliselta, kun lenkkien pituudet ovat vaihdelleet pääasiassa 8 ja 16 kilsan välillä ja vauhditkin pääasiassa vähän alle tai yli viiden minuutin per kilometri. Välillä tuntuu että juoksisi koko ajan samaa lenkkiä. Tähän voi tietysti vaikuttaa se että aiempi ohjelma lisäsi todella monipuolisesti erilaisia treenejä. Muutamat maratonvauhtiset ja itse lisäämäni mäkivedot ovat kuitenkin tuoneet piristystä. Nyt kun katsoo ohjelmaa eteenpäin testijuoksun jälkeen huomaa että monipuolisuus lisääntyy kun päästään tosissaan aloittamaan pitkikset ja lisäksi joka viikko on maratonvauhtinen tai jopa aavistuksen nopeampi lyhempi lenkki, joten eiköhän se tästä.
Viime kesän triathlon-treenaus opetti siihen että samana päivänä voi treenata useammin kuin kerran ja juoksulenkin takia ei tarvii jättää työmatkapyöräilyä väliin ja uintitreenikin toimii ihan hyvin juoksun kanssa samana päivänä. Silti välillä on ollut vähän vaikea sovittaa harjoitusohjelmaa omaan aikatauluun pääasiassa, siksi että ohjelmassa juoksupäivien välillä on aina 2-3 lepopäivää ja jostain syystä tuntuu luontevammalta yrittää seurata juoksujen osalta sitä rytmiä. Tosin pitäisi kyllä pystyä muuttamaan ajattelua niin että yhden lepo tai juoksuttoman päivän jälkeen pystyy varmasti huoletta vetämään kovemmankin treenin. Varsinkin kun vielä oma aiempi kokemuskin tukee tätä ajatusta.
Tässä ohjelman ensimmäisen yhdeksän viikon aikana kertyneet kilometrit:
Viikko Juoksua
42 11 km
43 23 km
44 24 km
45 41 km
46 45 km
47 51 km
48 45 km
49 46 km
50 26 km
Kokonaisharjoitus tunnit 6-9,5 tunnin välillä per viikko
Testijuoksu
Ohjelmaan kuuluva 20 km testijuoksu oli tarkoitus tehdä jo viime viikolla, mutta kun juoksemaan lähtiessä totesin että olosuhteet ovat kaukana optimaalisesta ja pohkeetkaan ei olleet palautuneet viikon hölmöilyistä vaihdoin sen vain 16 km juoksuun vajaan viiden minuutin kilometri vaudilla. Sen jälkeen mielessä on jo tosissaan käynyt testin juokseminen hallissa, mutta päätin kuitenkin vetää sen ulkona, mikä sinänsä jälkeenpäin ajateltuna oli virhe.
Sinänsä tuolla testijuoksulla ei kai kuitenkaan ole mitään ihmeempää merkitystä harjoitusohjelman läpi viemiseen, mutta jotenkin sillä oli omassa mielessä erityinen asema ja olisi ollut tosi hauska vetää se jollain puolimaratonilla, mutta tähän aikaan vuodesta ei niitä liika ole ja sunnuntain Paloheinämaratoninkin huomasin vasta liian myöhään, joten köpöttelin sen sitten yksin aamulenkkinä.
Lähtiessä fiilis oli hyvä ja reilu viikko sitten juossut maratonvauhtinen kymppi antoi uskoa onnistumiseen talvikelistä huolimatta. Edellisiin maratoneihin olen treenannut 4.45 min/km vauhti tähtäimessä eikä se ole tuntunut kovalta. Tarkoitus oli yrittää juosta tasaista vauhtia eikä kiihtyvänä niin kuin muut juoksut olen pyrkinyt juoksemaan. Lopputulos tosin oli hidastuva ja keskivauhtikin reilu kymmenen sekuntia per kilometri tavoitetta 4.37 min/km hitaampaa.
Kun jälkeenpäin katsoo juoksun dataa aloitan aivan liian kovaa ja varmasti järkevämmällä vauhdin jaolla tulos olisi ollut parempi, mutta tulipahan yritettyä. Eka vitonen meni neljä sekuntia alle tavoitteen ja vielä kympinkin kohdalla olin tavoitevauhdissa toisen vitosen mäkisyydestä huolimatta. Kolmas vitonen oli jo aavistuksen turhan hidas ja viimeinen jo piirun verran yli viiden minuutin.
Jos jälkeenpäin yrittää puolustella omaa suoritustaan ja vakuutella itselleen että hyvissä olosuhteissa tuo kyllä menis, niin reitti oli kaukana optimaalisesta ja sisälsi paljon mäkiä. Viimeisen vitosen alussa sais myös tarpoa hetken kunnon pöpperölumessa ja se vei viimeseinkin taistelutahdon ja tsempin. Pari kilometriä ennen "maalia" olikin helppo pysähtyä auttamaan virolaista Audi-miestä, kun raukka ei saanut punaista paholaistaan liikkeelle mäkiparkista. Lopussa ei ollut sitten edes asennetta kunnon rutistukseen vaikka toiseksi viimeinen kilometri menikin ihan kohtuullista vauhtia.
Henkiset kolhut, jos niitä nyt tuli, saa varmasti paikattua myöhemmin tulevilla pitkillä lenkeillä, joissa loppu juostaan selvästi alkua kovempaa. Suosittelen kuitenkin juoksemaan testijuoksun mahdollisimman optimaalisissa olosuhteissa, niin eipä tarvii jälkeenpäin näin paljon pohdiskella.
Treenikaverit
Vaikka suurin osa treeneistä tuleekin tehtyä yksin niin on se mukava välillä ähkiä porukassakin. Omalta osaltani tässä auttaa viikottaiset uintitreenit ja töissä ollaan innostuttu käymään kaksi kertaa viikossa vetämässä miesvoimistelijoiden lyhyt pilates tuokio. Juoksulenkeillä aina silloin tällöin on seurana myös meidän koira. Erityisesti se on tykästynyt mäkivetoihin ja kun päästään mäen alle se hyppii paikallaan ja mikä sille harvinaista haukkuu, että joko mennään. Se onkin oiva kirittäjä niihin rypistyksiin.
Hiihto ja pyöräily
Hyvistä keleistä huolimatta hiihtokausi on vielä avaamatta, mutta onhan Finlandiaan vielä kaksi kuukautta. Joulun aikaan ois kuitenkin tarkoitus latu avata. Pyörällä en ole ajanut vuosiin talvella, mutta kun nyt uuden maastopyörän ansiosta on hommaan palannut, niin varustautumiseen kuluvasta ajasta huolimatta homma on tosi kivaa. Jotain mystistä tuossa talvipyöräilyssä vaan on. Fiilis on ihan erilainen kuin ajaa sulalla tiellä saatika sitten syksyn vesisateissa.
