Finlandia-hiihto

Aamulla puurot naamaan ja lähdettiin heti kuuden jälkeen ajelemaan kohti Lahtea. Perillä oltiin hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Saatiin auto ihan hiihtostadionin viereen, joten tavaroiden kanssa ei tarvinnut stressata. Ilmoittautuminen sujui ilman jonotusta. Sitten vaan pitoja pohjiin ja ehdin käydä vähän testailemassa suksia sillä aikaa kun isä oli aamiaisella jutustelemassa mukavia hiihtäjä-legendojen kanssa.

Meidän lähtö oli vasta neljännessä ryhmässä, joten liikkeellä ennen meitä oli jo 1750 hiihtäjää. Olin hyvissä ajoin jonottamassa lähtökarsinaan pääsyä että saisi hyvän lähtöpaikan. Sitten vaan kilpajuoksua satakunta metriä lähtöpaikalle ja sain hyvän starttipaikan heti toisesta rivistä. Kuuluttaja kuulutti, "Minuutti lähtöön" ja aloin laittamaan puhelimen GPS:ää päälle, mutta jo viidentoista sekunnin päästä kuului pamaus ja ei muuta kuin ekaan mäkeen puhelin kädessä ja sauva ilman renksua. Ei oikein voinut jäädä paikalleen säätämään, kun 750 hiihtäjää puski päälle takaa. Ihan hyvin se sujui kunnes mäen päällä laitoin puhelimen taskuun ja tiputin sauvan. Onneksi takana tuleviin oli sen verran eroa että ehdin hyvin poimia sauvan ja kilometrin jälkeen sain sen kunnolla käteenkiin. Puhelin tosin otti osumaa tuossa menossa.

Ensimmäiset neljä kilometriä oli mukavaa hiihtelyä hyvällä fiiliksellä. Sen jälkeen alkoi edellisen lähtöryhmän hitaammat tulla selkä edellä vastaan ja 20 kilometriin asti leikittiinkin sitten Palanderia hiljaa itsekseen kiroten. Reitillä oli pääosin kaksi latua rinnakkain ja ohi pääsi vain pientareen kautta. Välillä oli vain pakko tyytyä hissuttelemaan kiltisti perässä, kun ei kaikki voimia halunnut tähän tuhlata. Ensimmäisen juomapaikan jälkeen oli kuitenkin ehkä hiihdon kohokohta, kun ohitin itse Mietaan Jussin.

Tossa alkumatkassa alkoi jo olla vähän tuskasta, kun ohitettavia riitti ja oman vauhdin pitäminen oli mahdotonta. Lisäksi energiat alko loppua. Aamulla tosiaan söin puuron kotona ja autossa matkalla pari ruisleipää ja banaanin. Sen lisäksi banaani vielä ennen lähtöä, mutta huoletta olisi voinut ennen hiihtoa tankata enemmän. Alussa huoltopaikkojakin oli harvassa n. 9 km ja 18 km kohdilla. Ensimmäisen pisteen ruuhakassa vielä maltoin ottaa vain yhden lasin urheilujuomaa. Toisella paikalla otin oman geelin ja pari lasia juomaa ja taisi siinä suolakurkkukin mennä kurkusta alas. Tämän jälkeen huoltopaikkoja oli hieman tiheämmin ja otin huoletta kolme mukia juomaa, energia geeliä/tablettia, banaania ja leipää.

Vaikka kahdenkympin jälkeen ladulla alko olla paremmin tilaa vauhtia ei oikein jaksanut pitää. Siinä oli myös yks aika tiukka peltopätkä pehmeää latua ja reipasta vastatuulta. Keli ei tuntunut kovin liukkaalta ja metriääkään ei kyllä saanut ilmaiseksi. Pari hyvää peesiä siinä oli, mutta parin kilometrin jälkeen päätin aina luovuttaa, kun vauhti oli siihen paikkaan aavistuksen verran liian kova. Kolmen kympin kohdalla tankkaus alko tehdä tehtävänsä ja meno alko taas maistumaan. Hiihto kulki hyvin ja ladullakin oli ihan kivasti tilaa, vaikkakin kyllä vieläkin sai jonkin verran puikkelehtia. On se kumma kun ei voi käyttää vasenta latua vain ohitukseen ja palata sitten oikealle ladulle, että ohitukset ois helpompia. No tämä tietysti kuuluu massahiihtoihin ja se on hyväksyttävä, niin kauan kuin ei oo tuolla kuuman ryhmän tasolla. Matkan aikana kuitenkin tuli ohitettua palttiarallaa tuhat hiihtäjää.

Viimesellä kympillä pysty jo painelemaan omaa vauhtia lukuunottamatta jyrkimpiä ylämäkiä, joissa mentiin kiltisti kuin ankat jonossa. Tässä vaiheessa ladulla näkyi lähinnä toisessa lähtöryhmässä kaksikymmentä minuuttia minua aikaisemmin lähteneitä hiihtäjiä sekä myös lyhemmän matkan hiihtäjiä keltaisine numerolappuineen. Ois noissa viidenkympin hiihtäjissäkin ollut tarpeeksi. Muutama kilometri ennen maalia ohitin toisen "peeseistäni" ja vielä viimeisellä kilometrillä kilpailuhenkeä nosti kaksi oman lähtöryhmän hiihtäjää, joiden kanssa siis oikeasti kilpaili sijoituksista. Toisen sainkin ohitettua ennen huikeaa loppulaskua Salpausselän stadionille, mutta toinen pääsi massansa ja liukkaiden suksien turvin mäessä niin kauas, ettei edes armoton viimeisen 200 metrin tasatyöntötykitys auttanut. 

Hiukan jäin tavoitteesta eli 3,5 tunnin alituksesta loppuajan ollessa 3.34.45 häviten tunti 23 minuuttia voittajalle. Loppusijoitus oli 713. Hiihdosta jäi kuitenkin ihan hyvä maku, kun tiesi että eka kaks kymppiä oli kaukana optimaalisesta. Lisäksi hiihto oli keskellä tiukimpia maratontreeniviikkoja ilman mitään keventelyjä ja edellisenä päivänäkin juoksin tiukan 16 km lenkin. Ensimmäiset 18 km meni 4.30 min/km, siitä 37 km:iin 4.31 min/km ja viimeiset 13 km 3.41 min/km, joten hyvin lopussa sain puristettua. Toinen asia on oliko se optimaalinen vauhdinjako. Ensimmäisen 18 km aikaa paransi varmasti toi eka neljä kilometriä, jonka sai hiihtää reippaasti. Oishan se kiva lähteä ensi vuonna kokeilemaan paremmasta lähtöryhmästä, mutta jospa Vasaloppet-reissu onnistuis ja riittäs ens talven taisteluksi.

Hiihdon jälkeen sai lämmintä keittoa ja vähän muuta purtavaa sekä pääsi saunaan, joka teki kyllä gutaa. Saunajuomaks sai ykkösoluen. Vaikkakin se ajoi asiansa autoilevalle hiihtäjälle kyllä se jäi aika kauaksi viime talven Tarto-maratonin hunajalla maustetusta kuumasta oluesta. Kaikin puolin järjestelyt pelasivat hyvin, ladut oli ihan ok kunnossa ja huoltopaikoilla oli hyvät monipuoliset tarjoilut. Isoimpana miinuksena oli toi onneton lähtöryhmä. Viime vuoden Tarton hiihto ei vissiin hirveästi vaikuttanut vaikka samaan sarjaan kuuluukin. Tapahtuma oli hieno, ladun varrellakin riitti kivasti kannustusta ja positiiviset fiilikset tästä ehdottomasti jäi.

Vielä viikko juoksutreeniä, pari viikkoa keventelyä ja kolmen viikon päästä juostaan Rooman kaduilla. Jepa!

Kylymää

Roomaan enää kaksi yli kolmen kympin lenkkiä ja reilu neljä viikkoa. Pitänee alkaa jo vähitellen henkisesti valimstautumaan koitokseen, vaikka aika kaukaiselta sullalla tiellä shortseissa ja t-paidassa juostava maraton tällä hetkellä tuntuu. Jonkin verran Rooman reitillä on mukulakivikatuja, mutta niistä ei pitäisi olla mitään haittaa, kun on tottunut täällä lumessa ja jäässä tarpomaan. Lämpötilankin pitäis Roomassa olla hyvä 10-15 astetta lähdössä ja maaliin tultaessa hieman korkeampi, jos nyt ei ihan hiriittävä hellepäivä satu kohdalle. Tuskin tuo 10-15 asteen lämpötila mikään shokki elimistölle on vaikka täältä kylmästä pohjolasta ilman enimpiä totutteluja paikalle pörähtää. Eniten ehkä huolettaa tuo alustan kovuus, kun lumi vaimentaa kivasti iskuja. Yhdellä pitkällä lenkillä sain joitain satoja metrejä aina välillä juosta asfaltilla, mutta nyt on taas tullu lunta lisää ja lumen päällä mennään. Tietty vois käydä hallissa vähän kovemmalla alustalla, mutta kun tähän asti on ulkona menty niin ei viitsi mennä itseään halliin kiduttamaan.

Janne Holmenin 3.15 maratonohjelmalla siis mennään. Pitkään vauhtijuoksut tuntui aika takkuselta ja sai todella taistella, jos meinas talvikeleissä päästä tavoitevauhteihin ja usein niistä 5-10 s/km jäikin, mikä nyt oli ihan ok. Mutta yhtäkkiä yhden kevyemmän viikon (tais olla viikko 14 tossa ohjelmassa) jälkeen vauhti löyty. Sen jälkeen on ollu ilo juosta ja ennemmin saa jarrutella, ettei mene ihan liian kovaa. Juoksussa on kehittynyt selvästi kaksi asiaa. Askel on muuttunut lyhyemmäksi ja jalka tulee maahan vartalon alla. Välillä on joutunut vauhtia kiihdyttäessä keskittymään, että ei ala "loikkimaan" vaan pitää askeleen lyhyenä ja antaa jalkojen vispata kovaa vauhtiaa. Toinen asia on säännölisten pilates-treenien tuntuminen keskivartalon tukemisessa. Parhaimmillaan juoksu onkin sitä että jalat vispaa lyhyellä askeleella sen kun kerkeää, kädet rytmittää juoksua ja muuten kroppa tuntuu olevan ihan stabiili lantiosta päälakeen. Mahtavaa cruisailua! Joten ainakin tällä hetkellä tuntuu että ohjelma on sopinut minulle hyvin, mutta lopultahan se nähdään vasta Roomassa.

Ohjelmassa olevien juoksujen lisäksi en ole muuten juossut. Alussa tehdyt mäkijuoksut on nyt korvattu hiihdolla ja kerran viikossa olen pyrkinyt ladulle, että viikon päästä olevasta Finlandiasta selviäis kunnialla. Pilates treenit on jatkuneet säännöllisesti ja tuntuneet tuovan paljon ryhtiä keskivarataloon. Sen lisäksi kerran viikossa uinnin tekniikkaa ja 50 minuutin työmatka pyörällä muutaman kerran viikossa.

Vaikka haastavissa talvikeleissä on juostu hyvin on isommitta vammoitta ja sairasteluitta onneks menty. Yhden vauhdikkaamman pakkaslenkin jälkeen kurkku tuli vähän kipeeksi, mutta pari lepopäivää riitti. Sen lisäksi oikean jalan säären sisäpuolella lakoi tuntumaan jossain vaiheessa lihaskipua, mutta oma hieronta ja kenkien vaihto riitti selviämään siitä. Kevyttä venyttelyä olen tehnyt ainakin juoksupäivinä ja sen lisäksi kylmää suihkua jaloille juoksun jälkeen. Kylmään veteenkin tottui aika nopeasti ja odotan vaan sitä miltä kylmä suihkuttelu tuntuu kesän hellelenkkien jälkeen, jos se pakkaslenkkienkin jälkeen tuntuu hyvälle. Ton yhden kurkkukivun jälkeen olen alkanut pitää kypärähuppua suun edessä, kun mittari näyttää alle -15. Alussa se tuntu vähän ahdistavalle, mutta äkkiä siihenkin tottui ja apua siitä on, ilma ei tunnu hengittäessä yhtään kylmälle.

Pääosa lenkeistä on tehty aamulla ennen töihin menoa ja pitkät lenkitkin on voinu vetää ihan hyvin. Perussetti ennen lähtöä on kaksi ruisleipää, mysliä maidon kanssa ja lasi omenamehua. Jos alussa voi vetää suht rauhallisesti ei tuo tunnu vielä mahassa yhtään pahalta. Ton lisäksi pitkillä lenkeillä on ollu esim. mysli- tai energiapatukka ja vajaa puol litraa vettä. Noilla on selvinny ihan hyvin ja nälän tunne tulee vasta ja juuri silloin kun lopettaa juoksemisen. Sitten vaan puurot töissä naamaan ja hommiin.

Pari kertaan on ollut tosi lähellä että oisin mennyt matolle juoksemaan. Kerran oli jo vermeetkin repussa ja tarkoitus juosta alku ulkona ja lopun vauhtiosuus sisällä, mutta vaikka keli oli aika heikko ei vaan malttanut mennä sisälle jurnuttamaan. Nyt kun vielä aamut ovat valoisempia on kiva juosta merenrantoja pitkin ihailemassa auringon nousua.

Aamujuoksut ennen töitä on ihan ehdotan aika näin perheelliselle. Muulloin on vaikeampi saada aikaa lenkkiin. Kerran on käynyt niin että kun otin ekoille kilometreille koiran mukaan ja sit oli tarkotus jatkaa loppu yksin, niin sillä aikaa pienempi lapsi oli polttanut sormensa lamppuun ja ei sitä viitsinyt sitten isosiskon hoiviin jättää. Illalla sitten uusiks vaan. Joskus taas lapsi ei vaan nukahda niin nopeesti kuin yleensä ja lenkkiä pitää lyhentää kun ei ihan koko yötä voi juosta. Pakkohan näissä on kuitenkin joustaa että koko paketti pysyisi kasassa ja kaikki suht tyytyväisinä.

Yksi ilmiö on askarruttanut. Noin kerran viikossa juuri kohdalla ollessa katulamppu sammuu. Sammuuko katulamppuja niin paljon että on todennäköistä että se osuu niin usein kohdalle vai lähetänkö jotain sähkömagneettista säteilyä, joka sammuttaa lamput?

Ensi viikon lopussa sitten Finlandiasta raporttia.

Tässä vielä juoksukilometrit ja kaikki urheilut yhteensä viikoilta 51-6:

51  42 km  6,2h
52  76 km  12h
1    38 km  6,9h
2    70 km  13,5h
3    64 km  12,5h
4    86 km  11,5h
5    74 km  11,1h
6    51 km  9,3h