Helsinki City Run

Kevään päätavoitteena ennen pyöräilykauden todellista avaamista oli treenailla puolimaratonille ja tavoitella jopa ennätystä. Ennen treenien alkua tavoitteet olivat korkealla ja reilu ennätysparannus oli tavoitteena. Treenivauhdit eivät kuitenkaan näyttäneet kvin hyvältä ja sitä viime vuotista vauhtien hyppäystä ei oiekin tullut, joten tavoitteet muttuivat realistisemmiksi.

Viikko ennen HCR:ää juostu kympin niukka ennätys kuitenkin herätteli vähän toiveita ja tarkoitus oli lähteä juoksemaan viime vuotista vauhtia ja näin ehkä tehdä niukka ennätys. Puolimaratonille valmistavan viikon otin kevyesti. Vain vähän pyöräilyä ja tiistaina juoksua 4km tavoitevauhtia ja torstaina 5x500m vähän reippaammin.

Perjantaiaamuna menin sitten uimaan ajatuksena, että se on sopivaa edeliiselle päivälle. Uintitreeni piti kuitenkin jättää kesken, kun vasemmassa jalkapöydässä alkoi tuntua kipua. Ajattelin että se on joku kramppi, joka menee sit ohi. Päivän aikana jalka tuli kuitenkin kipeämmäksi ja jääpussilla sitä hoitelin. Kävin kuitenkin hakemassa juoksunumeron ja yllätyksekseni perjantaina puoli viiden aikaan kisahallilla ei ollut yhtään jonoa.

Lauantaiaamuna kävin vähän juoksemassa ja jalassa ei tuntunut mitään, joten päätin startata kisaan. Lauantaipäivä meni rauhallisissa merkeissä ja ehdin siinä pienet päiväunetkin torkahtaa. Kisapaikalle tulin sanotaanko nyt sopivaan aikaan. Hölkkäsin verryttelyksi autolta stadionille sitten vaan kamat säilytykseen, jonne menossa olikin jo ihan riittävästi ruuhkaa. Piipahdus vessaan ja siitä siirtyminen lähtöpaikalle, jossa olin vajaa kymmenen minuuttia ennen starttia. Kiipesin tyynesti aidan yli ja otin asemat n. 20 metrin päästä lähtöviivasta. Ihan hyväksyviä katseita sain muilta juoksijoilta. Siinä sitten kuin sillit purkissa odoteltiin lähtöä.

Alussa jalat eivät tuntuneet mitenkään erityisen hyviltä vaan vähän tukkosilta. Ekalla kilometrillä kyllä ruuhkaa riitti ja edemmäksi olisi pitänyt lähdössä mennä. Ekan kilometrin aika kuitenkin siihen neljän minuutiin pintaan, joten ihan reipas alku kuitenkin. Tavoitteena oli juosta sitä 4:11 vauhtia. Toisen kilometrin aikana alkoi jo väljentyä ja mahtui jo juoksemaan. Aika moisessa pölyssä sai juosta junaradan ylittävälle sillalle nousun, kun hiekoitussepeleitä ei ollut vielä siivottu. Ehkä tämmöiseen tapahtumaan sen olisi voinut vaikka ihan vartavasten tehdä.

Alkukilometrit taittuivat sellasta reilun neljän minuutin vauhtia, kunnes yksi nousukilometri, jonka otin tarkotuksella varovasti, meni lähes 4:30:een ja aika lähestyi tavoitevauhtia. Sen jälkeen pääsin taas lähemmäs neljän minuutin vauhtia ja niin vaan jatkettiin kun juoksu tuntui hyvältä. Kilometrit etenivät reippaasti ja huoltopaikoilta nappasin aina mukillisen urheilujuomaa.

Puolimatkassa aika oli 43:24 eli reilun minuutin parannusta ennätykseen olisi tasaisella vauhdilla luvassa. Pieni hyytyminenkin sallittaisiin toisella puolikkaalla ja silti ennätys olisi mahdollinen. Näiden kaavailujenn mukaan juoksun loppu ei kuitenkaan sujunut. Vähän puolen välin jälkeen pari alamäki kilometriä meni lähemmäs 3:50 vauhtia ja homma alkoi näyttää hyvältä.

Reitti oli tuttu viime vuodesta vaikkakin pieniä muutoksia siinä oli, joten oli jotenkin henkisesti helpompi juosta. Pikku-Huopalahdesta lähdettäessä Sami oli reitin varrella kannustamassa ja onnistui nappaamaan oheisen kuvankin. Kiitoksia siitä. Tästä alkoi juoksun vaikea osuus, kun oli jonkin verran nousua ja matka alkoi pikkuhiljaa tuntumaan. Matkaa tosin ei ollut jäljellä kuin muutama kilometri joten ei hätää.

Siinä saatiin vielä lasketella Laaksoon ja sieltä uutta siltaa hitaampien juoksijoiden virratessa vastaan kohti viimeistä kilometriä. Lopun nousu stadionille oli tiedossa, mutta vedin kyllä viimeiset kilometrit yhtään säästelemättä. Kelloakaan ei juurikaan tarvinnut enää katsella, riitti kun selviytyisi mahdollisimman nopeasti maaliin.

Stadionille maaliin tulo on aina yhtä hieno kokemus ja vaikka yritin pinkoa viimeisen kaarteen sen minkä pääsin pari juoksijaa meni ohi. Ihan hyvin sai voimat taas reitille jätettyä. Maalissa kädet kohti taivasta loistavissa fiiliksissä. Kelloa katsoessa yllätys oli suuri, kun tiuku näytti 1:25:36. Reilu kahden minuutin parannus ennätykseen ja toinen puolikas meni reilun minuutin ensimmäistä nopeammin. Tällä puolikkaan noteerauksella voi alkaa jo haaveilla kokonaisella kolmen tunnin alituksesta. Loistavaa kyllä onnistua kahdessa juoksukisassa putkeen, kun treenien jälkeen on saanu useamman kerran ollut pettynyt vauhteihin.

Maalissa törmäsin vanhoihin Kuopiolaisiin tuttuihin ja päästiin puimaan juoksua ja tulevia haasteita. Vaikka sää olikin aurinkoinen ja muutenkin loistava juoksuun vähän meinasi vilu tulla seisoskellessa. Matkalla hakemaan varusteita etu- ja takareisissä tuntui vähän kramppien oireita, mutta nekin siitä pikkuhiljaa tokenivat.

Uinnissa vammautuneesta jalkapöydästä ei ollut haittaa juoksussa. Pieniä tuntemuksia siinä oli puolen välin jälkeen, kun otin jonkun mutkan vähän huolimattomasti, mutta ei muuta. Sunnuntaiaamuna jalkaan oli kyllä tullut vähän väriä, joten tämä viikko on mennyt varmuuden vuoksi jalkaa hoitaessa.

En ollut tutustunut kisainfoon sen kummemmin ja iloiseksi yllätykseksi huomasin, että uimastadionille pääsi saunaan juoksun jälkeen, loistavaa. Matkalla autolle kävin vielä Töölössä kiinalaisessa täyttämässä energiavarastot ja homma alkoi olla paketissa.

Kaisaniemen juoksu - puolimaraton

Toinen testikisa Vantaan maratonille valmistautuessa. Aamu alko hyvin, kun Siiri anto selkähierontaa heti herätettyään minut kävelemällä selän päällä. Katsomaan ja kannustamaan kuusivuotiasta ei kuitenkaan saanut. Hirveesti ei kisaa etukäteen tullut murehdittua ja kisapaikalle tullessa tajusin, että tässä joutuu oikeasti juoksemaan, kun esim. midnight runin kymppi meni kyllä ihan rutiinilla. Tavoitteena oli lähteä pinkomaan samaa vauhtia kuin keväällä HCR:n puolimaratonin ennätysjouksussa eli 4.10 min kilometrejä. Ajattelin että ihan nappijuoksulla ennätys voisi olla mahdollinen, vaikka nyt puolikas tuli vaan maratonharjoittelun osana enkä erikseen tähdännyt siihen. Kymppi ennen puolikasta oli mennyt kuitenkin parikyt sekkaa nopeemmin kuin vastaava keväällä. Alle puolen toista tunnin ajallakin voisi rauhallisin mielin lähteä Vantaalla juoksemaan selkeää ennätysvauhtia ja 4.30-4.35 vauhtia siellä aloitetaan.

Lähtöpaikalle saavuin ajoissa hakemaan lähtönumeron ja ehdin tankata vielä banaanin ja välipalakeksin katsoessa vitosen lähtöä. Tuttuun tapaan myös puol litraa urheilujuomaan siinä viimesen puolentoista tunnin aikana ja viimeset hörpyt puol tuntia ennen lähtöä. Yhtä huikeita fiiliksiä Kaisaniemen kenttä ei tuono verrattuna olympiastadioniin tai midnight runin Senaatintoriin, mutta selvästi juoksukilpailut oli menossa. Jotain musiikkia ehkä ois voinu lähtöalueelle soitella. Ehdin hyvin käydä pari-kolme kilometriä hölkötellä verryttelyks ja siihen sekaan muutama lyhyt kiihdytys.

Lähtö isolta hiekkakentältä toimi hyvin eikä yhtään ruuhkaa ollut. Eka kilometri tuli revittyä aika reippaasti 3.50 vauhtia, mutta sen jälkeen vauhti tasaantui tavoitteen mukaiseksi. Ekan parin kilometrin aikana asetelmat tasoittu ja juoksijat löysivät omat paikkansa. Sen jälkeen ohitin enää kaksi juoksijaa ja kukaan ei mennyt minusta ohi. Itse sain muutaman juoksijan letkan vedettäväksi ja sinne 15 kilometriin asti joku roikku perässä.

Eka seitsemän kilometrin kierros meni hiukan tavoitevauhtia kovempaa ja ihan hyvältä tuntu. Toisella kierroksellakaan ei mitään vaikeuksia ollut, vaikka aika taisi olla vähän hitaampi, mutta vielä tavoitteen hujakoilla oltiin. Kierroksen viimeinen kilometri vaan aina häiritsi kun se oli joka kierroksella 10-15 sekuntia hitaampi kuin muut. Oli siinä muutamia mutkia ja pieni mäen tömpyrä, mutta verrattuna jokaisen kierroksen kahteen nousuun ei ois pitäny olla hitaampi. Ehkä se oli vähän pidempi ja tasoitti vaan kilometrikylttien epätasaisuuksia.

Jokaisella kierroksella oli kaksi isompaa nousua, jotka varmasti vaikuttivat aikaan. Otin nousut rauhassa enkä turhia repinyt. Viimeisen kierroksen eka nousu 16 kilometriin nosti mittarit punaiselle alusta asti ja väliaikaakaan en muistanut nousun päällä katsoa, mutta nousun jälkeen pääs hyvään fiilikseen ja  vauhti Töölönlahden kierroksella palas hyvälle tasolle. Viimeinen Linnunlaulun nousu olikin niin lopussa että se meni maalin kiilto silmissä. Viimeiset kilometrit yritin pinkoa minkä jaloista pääsi, mutta ei se vauhti vaan kiihtynyt, vaikka hyvä selkä oli edessä ja jäi sitten saavuttamatta. Maalissa aika oli 1.28.39 ja keskisyke 167. Sijoitus oli 11.

Juoksussa ei päässyt samaan hurmokseen kuin keväällä HCR:ssä ja vaikka reitillä olleet liikenteenohjaajat jaksovat kannustaa, niin muuten ei juurikaan kannustusta herunut. Lähinnä tuli tunne, että oltiin sunnuntaikävelijöiden tiellä. Väkeähän tuolla oli paljon liikkeellä, mutta juoksijoista eivät välittäneet. Varmasti ois muutama sekuntti ajasta tippunut, jos katsojat ois siivitätnyt juoskemaan kovempaa. Reitti oli sinänsä hieno, vaikka kuusi selkeää mäkeä yhteensä kiivettiin ja joka kierroksella oli useampi neulansilmämutka rikkomassa rytmiä. Vaikea arvioida suhteessa HCR:n reittiin ja vertailla loppuaikoja. Keli oli kyllä hieno, vaikka kyllä siinä letkaa vastatuuleen vetäessä tuli mieleen antaa muiden vetää välillä, mutta luotin kuitenkin omaan vauhtiin enemmän.

Kisan järjestelyt toimivat hyvin ja matkalla osui viisi juomapistettä, joista kahdessa join mukin urheilujuomaa ja muissa vettä sekä heitin mukillisen vettä naamalle viilentämään ja virkistämään. Puolikkaalla nuo riitti hyvin. Maalissa kun sai vielä vettä ja urheilujuomaa sekä palautusjuoman, niin niillä selvis hyvin junalla kotiin ruuanlaittoon. Vähän lisää tunnelmaa ois kaivannut tämän perinteisen 82. kerran juostun tapahtuman ympärille, mutta positiiviset fiilikset kuitenkin iah nhyvin onnistuneen juoksun jälkeen jäi. Nyt vielä pari pitkää lenkkiä ja seikkailukisa ennen Vantaata, joten pari seuraavaa viikkoa vielä pusketaan ja sitten kaks viimestä viikkoa lepposammin.