tiistai 28. syyskuuta 2010

X-Kaato

Ennen kisaa jännitystä tuottivat arvaamaton syksyinen sää, pimeys ja vielä lisäksi torstai-iltana totaalisesti jumiin mennyt yläselkä. Syksyiselle säälle ei voinut ennakkoon muuta kuin toivoa parasta ja sitä parasta totisesti saatiin ja kisa käytiin loistavissa olosuhteissa. Pimeyttä vastaan kävin ennakkoon taistelemassa hakemalla Espoon keskuspuiston kiintorasteja koiran kanssa pimeässä, mutta se harjoitus ei ollut omiaan nostamaan itseluottamusta vaikka kolmesta rastista kaksi onnistuin ihan oikeasti löytämäänkin. Keskiviikon kiekkotreeneissä räpyläkäsi taisi käydä sen verran vinhaan tahtiin että torstaina selkä meni juntturaan ihan vaan sohvalla istumisesta. Perjantaiaamuna sitten vaan lääkäriin hakemaan tabuja. Välistä tuntui että pystyykö ollenkaan lähtemään mutta onneksi perjantaina illalla alko vähän helpottamaan.

Kisan startti oli lauantaiaamuna neljältä joten GameBoys niin kuin muutkin joukkueet suuntasi Rajamäelle jo perjantai-iltana. Illan ohjelmassa oli pyörien viimeiset säädöt ja kisareitin suunnittelu. Yllätyksekseni huomasin että toinen takajarrupala oli kadonnut johonkin, mutta onneksi oli varaosia mukana ja pyörä täysin ajokuntoinen. Karttoja tutkittuamme tultiin siihen tulokseen kuten ennekin että polkuja käytetään niin paljon kuin mahdollista vaikka vähän jouduttaisiin kiertämäänkin. Sen verran piti etukäteen kisaa kelata että uni ei tullut ennen puolta yötä ja kun ensimmäiset alko heräilemään liikuntahallissa puol kolmen aikoihin. Uni jäi aika lyhyeksi, mutta herääminen ei silti tuottanut mitään ongelmia. Yöpymiskamppeet kasaan, pikainen aamupala ja siirtyminen kisakeskukseen Sääksin uimarannalle.

Kisakeskuksessa odotti huikea tunnelma kun raahattiin tavarat ulkotulin valaistua polkua pitkin vaihtopaikalle. Kisa alkoi muutaman sadan metrin pyrähdyksellä soihduin valaistua hiekkarantaa pitkin kanooteille. Lisää maagista tunnelmaa oli luvassa pimeällä järvellä jossa kilpailijoiden otsalamput tuikkivat. Melonta oli melko helppoa pimeässäkin kun sai seurata edellä menevien valoja eikä sen kummemmin tarvinnut suunnistaa. Melottiin omaa rauhallista vauhtia ja reilu tunnin melonta oli meille oikein sopiva. Myös se että rastivälit olivat melko lyhyitä rikkoi mukavasti 7 km melontaa.

Melonnan jälkeen oli  vuorossa reilun viiden kilometrin suunnistus edelleen pimeässä. Tämä pätkä meni meiltä ilman suurempia ongelmia ja sen verran pystyttiin pitämään vauhtia ja meno maistui että taidettiin parin tiimin ohikin mennä. Noin neljänkymmenen minuutin juoksun jälkeen noin kymmenen kilometrin maastopyöräpätkä joka mentiin edelleen pimeässä tai ainakin hämärässä. Kovin pahaan maastoon ei pyörän kanssa tarvinnut mennä joten pimeys ei sinänsä haitannut. Ensimmäistä rastia haettiin hetki kunnes nähtiin lähistöllä toisten joukkueiden valoja ja sieltähän se oikea polku ja rasti löytyi. Toiselle rastille mennessä tehtiin parin minuutin kunnia kierros toisen tiimin kanssa, mutta loppuosuus meni hyvin.

Kolmen vartin pyöräilyn jälkeen jälleen vuorossa juoksua nyt vähän pidempi pätkä. Taas oli ensimmäisillä rasteilla vähän hakemista. Ensimmäistä rastia etsittiin lukuisien muiden joukkueiden kanssa karttaan piirrettyä laajemman hakkuuauken reunasta, mutta ensimmäisenä päästiin kuitenkin eteenpäin. Toiselle rastille mentiin suoraa reittiä sen enempää mitään väistelemättä ja osuttiinkin kohteena olleelle tielle juuri rastin kohdalla ja päätettiin jatkaa jo rastilla käyneiden joukkueiden kanssa eteenpäin. Juuri kuin aloin ihmettelemään että nyt ollaan liian pitkällä toinen tiimi vihjas ystävällisesti että taisitte mennä ohi rastista. Sadan metrin sprintti takas ja matka jatkui. Ilmeisesti hapuilusta sisuuntuunena runtattiin seuraava rastiväli kisan kolmanneksi parhaalla ajalla. Se taisi kuitenkin johtua polkuja suosivasta reittivalinnasta kun muut puskivat vaikekulkuisen metsän läpi. Loppu suunnistuksessa pari pelkän kompassisuunnan avulla haettua rastia löytyi ihan suoraan ja yhtä rastia haettiin hetki muiden joukkueiden kanssa kun taas käytettiin jo niin monesti epävarmaksi havaittua seurataan toisia menetelmää. Juoksuun kului aikaa puoli toista tuntia ja tuntuma oli että mahdollisuudet koko radan suorittamiseen ovat hyvät.

Juoksun jälkeen vuorossa oli viiden kilometrin kick&run osuus. Joukkueella oli yksi kickbike ja kaksi rastia haettavana joista toisella piti olla yhtäaikaa. Antti sai kunnian potkia ja minä juoksin suurimman osan matkasta. Oltiin sovittu paikka missä tavataan ja juostuani sydämeni kyllyydestä saapuessani paikalle Antti olikin sadan metrin päässä tulossa. Sain potkia toiselle rastille mäen päälle enkä kyllä suostunut luopumaan menopelistä vaan laskettelin saman mäen myös alas. Sitten potkutin Antille ja jalan oikoreittiä kohti kilpailukeskusta. Ajoitus oli vielä parempi ja oltiin ihan yhtä aikaa risteyksessä. Potkutteluun ja juoksuun meni kakskyt minuuttia ja aikaa oli jäljellä kaksi tuntia 28 km maastopyöräilyyn joten hyvältä näytti.

Alkuun pyöräily tuntui hieman tylsältä kun ajettiin "punaista tietä" eli leveää soratietä, mutta puolen tunnin kiskomisen jälkeen päästiin hienoille maastopätkille. Ensimmäinen yllätys oli kun pari tiimiä tuli juosten vastaan ja kysyinkin että mitä te puuhaatte ja he ilmoittivat että juostaan. Tiimit olivat kiertäneet toista kautta ja jättäneet pyörät, kun maasto oli mennyt haastavammaksi. Me lasketeltiin kuitenkin tyytyväisinä pikkuruista polkua mäkeä alas. Maastoajo sujui minultakin ihan hyvin eikä Antin tarvinnut hirveästi odotella. Tai ainakin yritystä oli sen verran monta kertaa menin nurin. Vähän alko meillä pyöräily jaloissa painaa mutta hyvällä tsempillä kuitenkin edettiin kohti viimeistä rastia. Sitten alkoikin iskeä paniikin poikanen kun rastille johtavaa polkua ei meinannu löytyä millään ja aikaa oli jäljellä viisitoista minuuttia. Lopulta päätin hakea vauhtia risteävältä polulta ja sieltä käännyin rastille vievälle hyvin huomaamattomalle polulle joka meni välissä risukonkin läpi, mutta rasti löytyi. Rastilta helpottuneena viimeiset kilometrit maalia kohti, mutta UPS! Tultiinkin rastilta yhtä risteystä liian aikaisin takas kuntopolulle. Risteyksestä lähes 180 astetta väärään suuntaan suoraan ulos kartalta. Lyhyen kuntopolku pätkän jälkeen käännyttiin asfalttitielle "niin kuin pitikin", mutta sitten eteen tulikin yllättäen isompi tie. Lopulta reilun kolmen kilometrin ylimääräisen lenkin ja kiroilun jälkeen reilu seitsemän minuuttia yli sallittun ajan maaliin ja kolme virhe pistettä vaikka muuten koko rata suoritettiinkin. Viimeiseen pyöräosuuteen tuhlattiin reilu kaks tuntia ja koko kisaan siis 6 tuntia 7 minuuttia ja osia. Loppusijoitus oli 19, kun lopun sekoilun johdosta tiputtiin viisi sijaa. Maalissa harmitusta helpotti se että perässä tullut tiimi oli tehnyt saman virheen lopussa vaikka eivät olleet meitä seuranneetkaan.

Loppujen lopuksi kisasta jäi kuitenkin hyvä fiilis. Kisa oli hienosti järjestetty majoitusmahdollisuus ja uimahalliin pääsy kisan jälkeen oli hienoa plussaa. Kisareitistä vielä erityiskiitokset. Kauden kisat alkaa olla paketissa ja ainakin seikkailukisojen osalta jäi mukavasti hampaan koloon ensi vuotta varten.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Espoon Rantamaraton

Kolmas rantamaraton oli edessä ja tuntemukset vähän epävarmat. Juoksukilometrejä takana alle puolet siitä mitä edellisinä vuosina, triathlon harjoittelun ansiosta. Ehdin myös sairastaa angiinan pari viikkoa ennen maratonia. Sen verran ehdin reilu viikko ennen maratonia kokeilla maratonvauhtista juoksua ja pitkän lenkinkin vetää edellisenä sunnuntaina, että päätin lähteä rohkeasti juoksemaan ennätyksen tuntumaan tähtäävää vauhtia. Sitten vaan katsomaan miten etureidet kestää tänä vuonna kun viime vuonna tuli noutaja 28 km kohdalla ja loppumatka lönkötellen maaliin. Lauantaina hain numerolapun, ostin kasan geelejä evääksi ja tulipa siinä sitten ilmottauduttua jo ensi vuoden juoksuunkiin. Tätä perinnettä ei nyt katkaista kun kerran kaikki rantamaratonit on tullu juostua. Tosin oishan sitä voinu valita vähän helpommankin vuosittaiseks maratoniks.

Tankkaus meni tuttuun tapaan. Kaks ylimäärästä myslivälipalaa töissä ke-pe ja vähän reilummin nestettä kuin normaalisti. Lauantaina normaali ruokailu ja 1,5 litraa laimeaa urheilujuomaa ekstra nesteiksi. Sunnuntaiaamuna kaikki tuntu hyvältä ja kelikin oli loistava juoksua ajatellen. Herätys vasta kaks ja puol tuntia ennen starttia, mutta hyvin ehti heräämään ennen juoksua. Aamuiset työmatkajuoksut on varmaan totuttanu elimistön lähtemään nopeesti liikkeelle. Puuro ja pari paahtoleipää naamaan omenamehun kera ja "tankkaukseks" puolen litran setti urheilujuomaa, jota litkin pitkin aamua. Jätin auton vähän kauemmaksi ja sain siinä sit kevyet alkuverryttelyt hölkötellessä "kisakeskukseen". Sitten kamat narikkaan, viime hetken tyhjennys ja odottelemaan lähtöä. Tällä kertaa ehdin vähän odotellakin kun lähtöä oli viivästetty kymmenellä minuutilla. Ekalla rantamaratonilla hölkkäsin lähtöpaikalle ja sain jatkaa pysähtymättä, kun lähtölaukaus kajahti juuri kun olin päässy lähtöpaikalle. Vaikka olin lähdössä ajoissa silti en saanu GPS:ää käyntiin ennen kuin vasta kahden minuutin juoksun jälkeen. (täällä GPS data maratonista Sports-Tracker)

Reittihän oli tälle vuodelle hieman muuttunut kun lähtö ja maali oli siirretty Otaniemeen mietiskelin että on varmasti ihan kiva kun maali tulee n. 5 km aikasemmin kuin edellisillä kerroilla, kun jatkettiin vielä Otaniemestä Tapiolan urheilupuistoon. Siinä vaiheessahan kuitenkaan jo juostulla matkalla ei oo mitään merkitystä vaan vain se mitä on jäljellä lasketaan.

Juoksu lähti kulkemaan heti alusta hyvin ja muutaman sadan metrin jälkeen löyty jo oma paikka eikä tuolla suht etujoukoissa sen jälkeen ruuhkaa ollutkaan. Alkumatkasta juttuseuraa löyty hyvin ja matka eteni reippaasti juuri tavoitevauhtia. Jossain vaiheessa joku kysyi takaa että mitä sä oot tehny että oot saanu tommoset pohkeet ja siinä sitä olikin taas pohtimista että mistä ne on peräsin. Kaveri epäili että oon tehny koko pienen ikäni kyykkyä varpaillaan seisten, mutta en tunnustanut. Keskuspuistoon asti juoksin semmosen vajaan kymmenen juoksijan lössissä, mutta kun ylämäet alko hölläsin tarkotuksella vähän vauhtia säästääkseni paukkuja loppuun ja sainkin juosta puoleen matkaan enemmän tai vähemmän yksin. Reilun kympin kohdalla omat kannustusjoukot oli tutussa paikassa kilometrin päässä kotoa antamassa lisätsemppiä.

Kivenlahden jyrkkien nousujen jälkeen puolimatka tuli vastaan aikataulussa 1.40.50. Juoksu kulki siihen asti oikein hyvin. Otin ekan geelin heti ekalla juomapisteellä 4 km jälkeen ja sitten aina joka toisella juomapisteellä n. 40-45 min välein. Sen lisäksi muki urheilujuomaa ja vettä naamariin joka juomapisteellä ja tämä tuntu toimivan ihan hyvin. Vähän puolen matkan jälkeen alko joutua taistelemaan että pysty pitämään vauhdin samana. Olin päästäny jossain ylämäessä kaverin, jonka kanssa turistiin jo alussa pitkä tovi, parin kymmenen metrin päähän ja koska vauhti oli just sama kun mun tavote, päätin että otan kiinni niin pysyn helpommin vauhdissa. Vaihtoehto ois ollu jäädä yksin juoksemaan ja vauhti ois varmasti tippunu jo siinä vaiheessa. Reilun kilometrin taistelin ja sain sen kakskyt metriä kurottua kiinni. Sitten juostiinkin aina sinne 32 km asti yhdessä. Suurimmaks osaks rinnakkain, mutta aika hiljasta poikaa oltiin ja jotain yksittäisiä kommentteja vaihdettiin parin kilometrin välein. 25 km jälkeen alko tuntumaan vasemmassa hartiassa ja myös kummallinen pieni pistos ylävatsassa joka teki hengittämisen vähän vaikeemmaks tai ainakin tuntu ikävältä. Se meni kuitenkin ohi muutaman kilometrin jälkeen palatakseen sit takasin myöhemmin. Etureisissä alko pikku hiljaa tuntumaan, mutta taistelin kuitenkin kun niin hyvä vauhdittaja oli messissä. Kolmen kympin kohdallakin vielä olin ihan tavoitevaudissa, mutta sitten alko tulla noutaja. Matinkylän sataman kohdalla jäin jo vauhdittajan kyydistä kun mentiin parit sillat ylös mutta aina alamäessä rullasin kiinni. Sitten vaan etureidet muuttu ihan puupalikoiks ja pakko oli jäädä kyydistä. Ei auttanu vaikka porukkaa oli hyvin kannustamassa reitin varrella. Tällä kertaa jaksoin neljä kilometriä pidemmälle kuin viime vuonna, mutta silloinkin fyysisesti samassa paikassa Matinkylän sataman kohdilla tuli noutaja. Pitää varmaan käydä treenamassa sitä kohtaa ettei jää mitään henkistä patoutumaa.

Siitä sitten vaan köpöttelemään maalia kohti. Vauhti tippu tosi paljon ja viimenen kymppi oli vartin hitaampi kuin kolme ekaa. Olipa siinä aikaa pysähtyä juomapisteille rauhassa nauttimaan tarjoiluista. Yritinpä vähän venyttää etureisiäkin mutta siinä ei saanu muuta kuin melkein takareiden kramppaamaan. Keilaniemessä kävelin yhden ylämäen ja muuten keskityin kannustamaan ohi painavia juoksijoita ja sain kyllä kiitettävästi kannustusta itsekin. Viimeselle vitoselle vielä napit korville ja radio päälle että matka etenis vähän reippaammin, kun en sitä oljenkortta aiemmin muistanu käyttää. Maalissa oli vähän kaksijakoiset tunnelmat. Jalat ei taaskaan kestäny ja aika oli mitä oli (3.37.54), mutta toisaalta olin tyytyväinen että pystyin pitämään puolesta matkasta sinne reiluun kolmeen kymppiin vielä hyvää vauhtia vaikka tosissaan sai puristaa. Juoksuakaan ei ollu tarpeeks alla ja silti jalat kesti viime vuotta pidempään.

Tapahtuma oli taas hyvin järjestetty ja maalissa pääsi heti täydentämään energiavarastoja runsaasta tarjonnasta. Se etu lopun hiljaisemmasta vauhdista on että heti maaliin tulon jälkeen on ihan freesi olo ja syöminenkin on mahdollista. Otaniemi toimi kisapaikkana hyvin. Jos jotain jäi kaipaamaan niin viimesillä juomapisteillä hörppy kolaa ois voinu piristää, mutta senkin sai paikattua sit Otaniemen Alepasta.

Pari päivää juoksun jälkeen etureidetkin alkaa olla jo ihan mukavasti palautuneet. Alku viikko on menny täydessä levossa kevyttä kävelyä lukuun ottamatta ja muutenkin tämä viikko taitaa mennä kevyen kävelyn ja ehkä pyöräilyn merkeissä. Viikonloppuna vois ottaa muutaman juoksuaskeleen ja katsoa pystyykö löytämään rasteja pimeässä.

Jälkeen päin ihmetyttää että miten 2008 pystyin juoksemaan Espoon rannat reiluun 3.21:een, vaikka sillon olosuhteetkin oli haastavammat kun muistan pyytäneeni peesiapua länsiväylän varressa kun tuntu että ei eteenpäin pääse, Ehkä selitys on vaan reilu 1000 juoksu kilometriä verrattuna tämän kesän 400:n, mutta toisaalta viime vuonna kilometrejä oli vähintään se tuhat, mutta ehkä Tukholma jälkeen ei ehtiny treenata tarpeeks kun pidin kuitenkin sen jälkeen nelisen viikkoa huilia. Sen verran jäi hampaan koloon että pakko se on keskittyä talvella juoksemaan ja kokeilla keväällä ennätystä. Ens vuonna rantamaratonille lähden varmaan vaan hissuttelemaan, jos unelma täydestä triathlonista toteutuu loppu kesästä.