tiistai 14. syyskuuta 2010

Espoon Rantamaraton

Kolmas rantamaraton oli edessä ja tuntemukset vähän epävarmat. Juoksukilometrejä takana alle puolet siitä mitä edellisinä vuosina, triathlon harjoittelun ansiosta. Ehdin myös sairastaa angiinan pari viikkoa ennen maratonia. Sen verran ehdin reilu viikko ennen maratonia kokeilla maratonvauhtista juoksua ja pitkän lenkinkin vetää edellisenä sunnuntaina, että päätin lähteä rohkeasti juoksemaan ennätyksen tuntumaan tähtäävää vauhtia. Sitten vaan katsomaan miten etureidet kestää tänä vuonna kun viime vuonna tuli noutaja 28 km kohdalla ja loppumatka lönkötellen maaliin. Lauantaina hain numerolapun, ostin kasan geelejä evääksi ja tulipa siinä sitten ilmottauduttua jo ensi vuoden juoksuunkiin. Tätä perinnettä ei nyt katkaista kun kerran kaikki rantamaratonit on tullu juostua. Tosin oishan sitä voinu valita vähän helpommankin vuosittaiseks maratoniks.

Tankkaus meni tuttuun tapaan. Kaks ylimäärästä myslivälipalaa töissä ke-pe ja vähän reilummin nestettä kuin normaalisti. Lauantaina normaali ruokailu ja 1,5 litraa laimeaa urheilujuomaa ekstra nesteiksi. Sunnuntaiaamuna kaikki tuntu hyvältä ja kelikin oli loistava juoksua ajatellen. Herätys vasta kaks ja puol tuntia ennen starttia, mutta hyvin ehti heräämään ennen juoksua. Aamuiset työmatkajuoksut on varmaan totuttanu elimistön lähtemään nopeesti liikkeelle. Puuro ja pari paahtoleipää naamaan omenamehun kera ja "tankkaukseks" puolen litran setti urheilujuomaa, jota litkin pitkin aamua. Jätin auton vähän kauemmaksi ja sain siinä sit kevyet alkuverryttelyt hölkötellessä "kisakeskukseen". Sitten kamat narikkaan, viime hetken tyhjennys ja odottelemaan lähtöä. Tällä kertaa ehdin vähän odotellakin kun lähtöä oli viivästetty kymmenellä minuutilla. Ekalla rantamaratonilla hölkkäsin lähtöpaikalle ja sain jatkaa pysähtymättä, kun lähtölaukaus kajahti juuri kun olin päässy lähtöpaikalle. Vaikka olin lähdössä ajoissa silti en saanu GPS:ää käyntiin ennen kuin vasta kahden minuutin juoksun jälkeen. (täällä GPS data maratonista Sports-Tracker)

Reittihän oli tälle vuodelle hieman muuttunut kun lähtö ja maali oli siirretty Otaniemeen mietiskelin että on varmasti ihan kiva kun maali tulee n. 5 km aikasemmin kuin edellisillä kerroilla, kun jatkettiin vielä Otaniemestä Tapiolan urheilupuistoon. Siinä vaiheessahan kuitenkaan jo juostulla matkalla ei oo mitään merkitystä vaan vain se mitä on jäljellä lasketaan.

Juoksu lähti kulkemaan heti alusta hyvin ja muutaman sadan metrin jälkeen löyty jo oma paikka eikä tuolla suht etujoukoissa sen jälkeen ruuhkaa ollutkaan. Alkumatkasta juttuseuraa löyty hyvin ja matka eteni reippaasti juuri tavoitevauhtia. Jossain vaiheessa joku kysyi takaa että mitä sä oot tehny että oot saanu tommoset pohkeet ja siinä sitä olikin taas pohtimista että mistä ne on peräsin. Kaveri epäili että oon tehny koko pienen ikäni kyykkyä varpaillaan seisten, mutta en tunnustanut. Keskuspuistoon asti juoksin semmosen vajaan kymmenen juoksijan lössissä, mutta kun ylämäet alko hölläsin tarkotuksella vähän vauhtia säästääkseni paukkuja loppuun ja sainkin juosta puoleen matkaan enemmän tai vähemmän yksin. Reilun kympin kohdalla omat kannustusjoukot oli tutussa paikassa kilometrin päässä kotoa antamassa lisätsemppiä.

Kivenlahden jyrkkien nousujen jälkeen puolimatka tuli vastaan aikataulussa 1.40.50. Juoksu kulki siihen asti oikein hyvin. Otin ekan geelin heti ekalla juomapisteellä 4 km jälkeen ja sitten aina joka toisella juomapisteellä n. 40-45 min välein. Sen lisäksi muki urheilujuomaa ja vettä naamariin joka juomapisteellä ja tämä tuntu toimivan ihan hyvin. Vähän puolen matkan jälkeen alko joutua taistelemaan että pysty pitämään vauhdin samana. Olin päästäny jossain ylämäessä kaverin, jonka kanssa turistiin jo alussa pitkä tovi, parin kymmenen metrin päähän ja koska vauhti oli just sama kun mun tavote, päätin että otan kiinni niin pysyn helpommin vauhdissa. Vaihtoehto ois ollu jäädä yksin juoksemaan ja vauhti ois varmasti tippunu jo siinä vaiheessa. Reilun kilometrin taistelin ja sain sen kakskyt metriä kurottua kiinni. Sitten juostiinkin aina sinne 32 km asti yhdessä. Suurimmaks osaks rinnakkain, mutta aika hiljasta poikaa oltiin ja jotain yksittäisiä kommentteja vaihdettiin parin kilometrin välein. 25 km jälkeen alko tuntumaan vasemmassa hartiassa ja myös kummallinen pieni pistos ylävatsassa joka teki hengittämisen vähän vaikeemmaks tai ainakin tuntu ikävältä. Se meni kuitenkin ohi muutaman kilometrin jälkeen palatakseen sit takasin myöhemmin. Etureisissä alko pikku hiljaa tuntumaan, mutta taistelin kuitenkin kun niin hyvä vauhdittaja oli messissä. Kolmen kympin kohdallakin vielä olin ihan tavoitevaudissa, mutta sitten alko tulla noutaja. Matinkylän sataman kohdalla jäin jo vauhdittajan kyydistä kun mentiin parit sillat ylös mutta aina alamäessä rullasin kiinni. Sitten vaan etureidet muuttu ihan puupalikoiks ja pakko oli jäädä kyydistä. Ei auttanu vaikka porukkaa oli hyvin kannustamassa reitin varrella. Tällä kertaa jaksoin neljä kilometriä pidemmälle kuin viime vuonna, mutta silloinkin fyysisesti samassa paikassa Matinkylän sataman kohdilla tuli noutaja. Pitää varmaan käydä treenamassa sitä kohtaa ettei jää mitään henkistä patoutumaa.

Siitä sitten vaan köpöttelemään maalia kohti. Vauhti tippu tosi paljon ja viimenen kymppi oli vartin hitaampi kuin kolme ekaa. Olipa siinä aikaa pysähtyä juomapisteille rauhassa nauttimaan tarjoiluista. Yritinpä vähän venyttää etureisiäkin mutta siinä ei saanu muuta kuin melkein takareiden kramppaamaan. Keilaniemessä kävelin yhden ylämäen ja muuten keskityin kannustamaan ohi painavia juoksijoita ja sain kyllä kiitettävästi kannustusta itsekin. Viimeselle vitoselle vielä napit korville ja radio päälle että matka etenis vähän reippaammin, kun en sitä oljenkortta aiemmin muistanu käyttää. Maalissa oli vähän kaksijakoiset tunnelmat. Jalat ei taaskaan kestäny ja aika oli mitä oli (3.37.54), mutta toisaalta olin tyytyväinen että pystyin pitämään puolesta matkasta sinne reiluun kolmeen kymppiin vielä hyvää vauhtia vaikka tosissaan sai puristaa. Juoksuakaan ei ollu tarpeeks alla ja silti jalat kesti viime vuotta pidempään.

Tapahtuma oli taas hyvin järjestetty ja maalissa pääsi heti täydentämään energiavarastoja runsaasta tarjonnasta. Se etu lopun hiljaisemmasta vauhdista on että heti maaliin tulon jälkeen on ihan freesi olo ja syöminenkin on mahdollista. Otaniemi toimi kisapaikkana hyvin. Jos jotain jäi kaipaamaan niin viimesillä juomapisteillä hörppy kolaa ois voinu piristää, mutta senkin sai paikattua sit Otaniemen Alepasta.

Pari päivää juoksun jälkeen etureidetkin alkaa olla jo ihan mukavasti palautuneet. Alku viikko on menny täydessä levossa kevyttä kävelyä lukuun ottamatta ja muutenkin tämä viikko taitaa mennä kevyen kävelyn ja ehkä pyöräilyn merkeissä. Viikonloppuna vois ottaa muutaman juoksuaskeleen ja katsoa pystyykö löytämään rasteja pimeässä.

Jälkeen päin ihmetyttää että miten 2008 pystyin juoksemaan Espoon rannat reiluun 3.21:een, vaikka sillon olosuhteetkin oli haastavammat kun muistan pyytäneeni peesiapua länsiväylän varressa kun tuntu että ei eteenpäin pääse, Ehkä selitys on vaan reilu 1000 juoksu kilometriä verrattuna tämän kesän 400:n, mutta toisaalta viime vuonna kilometrejä oli vähintään se tuhat, mutta ehkä Tukholma jälkeen ei ehtiny treenata tarpeeks kun pidin kuitenkin sen jälkeen nelisen viikkoa huilia. Sen verran jäi hampaan koloon että pakko se on keskittyä talvella juoksemaan ja kokeilla keväällä ennätystä. Ens vuonna rantamaratonille lähden varmaan vaan hissuttelemaan, jos unelma täydestä triathlonista toteutuu loppu kesästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti