Rooman maraton

Hieno Rooman reissu tehty ja palattu takaisin loskaiseen Suomeen.

Valmistautuminen juoksuun meni ihan hyvin. Kaksi viimeistä viikkoa meni kevyemmin treenatessa. Toiseksi viimeisellä viikolla juoksua tuli 35 km ja viimeisellä 23 km + maratoni. Keventelyn aikana tuntemukset oli hyvät ja jalat tuntui kyllä valmiilta maratonille viimeisellä viikolla. Viikko ennen maratonia vasen nivunen oli vähän kipeä, mutta juostessa sitä ei tuntenut, ja muutenkin oireet menivät ohi ennen kisaa. Tuota tuntemusta ei ollut koko harjoituskauden aikana. Liekkö johtunut maratonvauhtisesta lenkistä liukkaalla kelillä.

En tehnyt mitään erityistä hiilaritankkausta ennen juoksua. Pari ylimääräistä mysliannosta taisin vain ottaa välipalaksi to ja pe. Sen lisäksi rasvasin jalat joka ilta alkaen muutama viikko ennen maratonia, vaikka viimeisimmillä maratoneilla ei rakkoja juuri ole tullutkaan, mutta eipä tullut nytkään. Niin ja pitihän talven aikana kasvanut tukka leikata lyhyeksi. Varmaan puoli kiloa siinäkin lähti painoa pois.

Roomaan lähdettiin lauantaiaamuna ja perillä oltiin alkuiltapäivästä. Lentokentältä suoraan johonkin suht kaukana keskustasta olevaan mestaan hakemaan kilpailunumero, vaikka metrolla pääs suht lähelle sai sinne vielä kilometrin verran tallustaa. Matkalla törmättiin mukavaan ruotsalaisheppuun, jonka kanssa sitten mentiin ilmottaumisruljanssin läpi ja maisteltiin pasta partyn antimia. Tarjolla oli kaksi aika keskiverto pastaa, mutta kolmen euron hinnalla ei suuria odotuksia ollukaan. Pasta kuitenkin maistui, kun aamupalan jälkeen oltiin menty kolmiovoileipien ja sämpylöiden voimalla.

Roomalaiset oli kyllä rakentaneet melkosen labyrintin sinne maraton expoon ja vahtivat tarkasti ettei vaan pääse oikaisemaan mistään välistä. Sitten hotellille ja illalla käytiin vielä vähän kävelemässä Rooman katuja ja syömässä. Ehkä vähän vähemälläkin kävelyllä ois toi lauantai voinut mennä, mutta tuskin sillä suurta vaikutusta oli suoritukseen. Ennen nukkumaan menoa vielä kamat aamua varten valmiiksi ja ompelipa Sirpa vielä suomenlipun niskaan, onneksi kuitenkin vain paitaan kiinni. Juoksun aikana jostain parvekkeelta kuuluikin "Hyvä Suomi!" huuto joten joku sen lipun sit bongasikin.

Aamulla aloin heräilemään jo hyvissä ajoin ennen kellonsoittoa, joten siinä sait sit rauhassa vähän aikaa makoilla sängyssä ennen kuin hyppäsi ylös. Aamupalaksi illalla ostettua tuoretta leipää, pillimehu ja banaani sekä sitten vielä urheilujuomaa, jota join yhteensä noin 4 dl ennen starttia lopettaen litkimisen puol tuntia ennen lähtölaukausta. Vaseliinia varpaisiin, nivusiin, nänneihin ja kainaloihin estämään hiertymiä ja hyvin jälleen toimi. Sitten vaan juoksuvehkeet päälle, reppu selkään ja hölkötellen muutama sata metriä metroasemalle. Metrossa oli porukkaa kuin Elon pelissä ja alkoi päästä juoksun tunnelmaan. Jostain syystä ennen juoksua ei jännittänyt juuri ollenkaan vaikka yleensä on edes vähän perhosia vatsassa.

Olin ihan hyvissä ajoin liikenteessä ja nautin maratonin lähtötunnelmista ja ihmettelin samalla Rooman antiikin ihmeitä. Ehdin siinä vaihtaa muutaman sanan venyttelemässä olleen suomalais herrasmiehenkin kanssa. Pitkät housut ja takki ilmoittautumisen yhteydessä saatuun varustereppuun ja reppu kuorma-auton kyytiin. Vähän mietin että tuleeko kylmä lähtöä odotellessa triathlon-shortseissa ja t-paidassa, mutta lähtöpaikalle siirtyessä pysyi liikeessä ja sitten lähdön ihmispaljoudessa lämpöä riitti. Oma karsina löytyi helposti ja lähtöpaikalle käveltiin aivan Colosseumin vierestä. Jonkin verran luovin ihmispaljoudessa eteenpäin paremman lähtöpaikan toivossa ja ihan kiltisti porukka anto tilaa.

Itse lähtö jäi vähän epäselväksi, koska kaikki kuulutukset olivat italiaksi. En ole varma lähetettiinkö juoksijoita aalloissa vai oliko ne vaan pyörätuolikelaajat, jotka lähetettiin aikaisemmin. Pariin otteeseen päästiin liikkumaan eteenpäin ennen varsinaista lähtöä ja lopulta olinkin melko lähellä lähtöviivaa. Liikkeelle päästiin kahdeksan minuuttia myöhässä, mikä sinänsä puhuisi tuon aaltolähtö teorian puolesta, mutta toisaalta kaikki väliaikakellot ja aika maalissakin näytti tota aikaa jolloin pääsin liikkeelle.

Ottaen huomioon että edellä oli vähintään 4000 tuhatta juoksijaa matkaan pääsi ihan hyvin ja ruuhkaa ei ollut ensimmäistä kilometriä lukuunottamatta. Sen vedinkin ihan rauhalliseen tahtiin vähän alle viiteen minuuttiin. Juoksu lähti kulkemaan hyvin ja pystyin pitämään tasaista vauhtia seuraillen vihreillä ilmapalloilla merkittyjä 3.15 jäniksiä kuitenkin omaan tasaiseen vauhtiin luottaen.

Kannoin ensimmäiset viisi kilometriä pulloa jossa oli noin desi urheilujuomaa, että voin skipata ekan juomapisteen ruuhkaan. Huolto oli järjestetty hyvin ja alussa juomaa tarjoiltiin molemmilta puolilta ja loppu puolellakin vettä ja suoloja (urheilujuomaa) usealta eri pöydältä. Tosin jollain juomapisteellä joku edessä juossut Luigi Liimanäppi tiputti kolme mukia mun kengille, kun mukit ei millään tarttuneet käteen. Onnistuin kuitenkin itsekin saamaan juomaa. Juomapisteitä oli viiden kilometrin välein alusta alkaen ja taktiikkana oli ottaa aina urheilujuoma ja vesi. Sen lisäksi otin geelin 5, 15, 25 ja 35 km:n kohdalla. Näillä täydennyksillä energiat tuntuivat riittävän hyvin. Juomapisteiden välillä oli lisäksi aina märkiä pesusieniä tarjolla viilennystä varten ja tulihan niitäkin käytettyä.

Lämpötila oli aikalailla optimaalinen. Alussa tuntui hieman viileältä, mutta auringon paisteessa taas sen verran lämpimältä, että ihan mielellään juoksi kuitenkin varjon puolella. Tuulta oli jonkin verran ja tuulisilla paikoilla sai kyllä hakea tuulensuojaa muiden selän takaa. Myöskään reitissä ei ole valittamista. Isoin nousu oli jonkun "moottoritien" ramppi ja sitten muutama pienempi nousu ja viimeisellä kilometrillä vielä ylös Colosseumin taakse. Alussa mukulakivet tuntuivat ehkä vähän oudoilta ja sai hakea tasaiseksi kuluneita kohtia kadusta, mutta kun matka eteni niin mukulakiviosuudet menivät siinä missä muukin.

Reitin varrella tunnelmaa riitti ja huikeimpina kokemuksina jäi mieleen Vatikaanin hartaaseen, virren veisuun säestämään tunnelmaan saapuminen sekä loppupuolella olleet aukiot ja kapeat kujat, joissa kannustusta riitti. Oma yhden naisen kannustusjoukkokin ehti pariin paikkaan tsemppaamaan. Ilmeisesti Rooman väki on tottunut aika hyvin liikenteen kaaokseen, vaikkakin ainakin yksi mummo jakso huudella liikenteen ohjaajalle vielä pitkään karattuaan maraton reitin yli.

Kun katsoo juoksun väliaikoja niin pystyin kyllä pitämään erittäin tasaista vauhtia. Viiden kilometrin ajat olivat 22.58, 23.04, 22.51, 23.07, 23.03, 23.31 ja 23.34 35 km:iin asti. Puolikkaan aika oli 1.37.05 ja 3.15 vauhdissa oltiin lähes 35 kilometriin asti. Ottane huomioon että 35. kilometri meni viiteen minuuttiin.

Alkumatkasta tuntui vähän takareisissä, mutta siitä en ollut yhtään huolissaan, koska niiden kanssa ei oo ollut mitään ongelmia aiemmin. 23 kilometrin kohdalla etureidet ilmoitti ensimmäisiä merkkejä ja se vähän huolestutti, koska matkaa oli niin paljon jäljellä. Viimeisellä kahdella maratonilla etureidet on lakannu toimimasta kokonaan siinä kolmenkympin jälkeen. Pystyin kuitenkin juoksemaan rennosti ja siinähän ne etureidetkin kulki mukana. Alamäissä kuitenkin alkoi tuntua selvästi enemmän, joten laskettelin alaspäin varovaisesti. Reidet kesti kuitenkin loppuun asti, mutta ehkäpä jatkossa pitää ottaa treeneihin mukaan vähän alamäkivetoja josko niistä olis apua.

Juoksu kulki oikein hyvin 34 kilometriin asti. 34-36 km väli meni 5 min/km vauhtia, jonka jälkeen vauhti taas parani ja seuraava kilometri oli alle 4.50. En tiedä auttoko toi 35:n kohdalla otettu geeli ja oisko pitäny ottaa yks jo 30:n kohdalla. Sen jälkeen en enää kilometriaikoja sen kummemmin vahdannut vaan yritin mennä sen minkä pääsin. Välillä piti ihmetellä että juoksenko tosiaan näin raskaasti, kun askelista kuului hirveä läpsytys. Syy oli kuitenkin ihan takana samalla askelrytmillä löntystellyt juoksija joka pysyi peesissä pari kilometriä. Loppu kilometreillä sai väistellä maraton reitin yli vierivää jalkapalloa, johon onneksi kukaan ei kompastunut sekä edessä mukulakiviin kompastunutta juoksijaa. Joten ehkä ne mukulakivet kuitenkin haittaa menoa ainakin, jos jalka ei oikein nouse.

Arvelin että 3.15 aikaan en pysty mutta ehkä jotain 3.17 pintaan vois olla tulossa. Reilu kolme kilometriä ennen maalia alkoi kuitenkin pistämään oikealle puolelle palleaan. Yritin juosta välillä kädet ylhäällä ja painaa pistoskohtaa mutta mikään ei tuntunut auttavan. Olo oli sen verran tuskanen ja niin linkussa joutu raahustamaan eteenpäin että välillä oli pakko kävellä. Kävely ja pistoskohtaan painaminen helpottikin aina vähän eikä juoksemaan lähteminenkään tuntunut yhtään pahalta, mutta pistos palasi aina vaan. Reilu kaks kilometriä sit taistelin ennen kuin pistäminen loppui reilu kilometri ennen maalia. Hävisin tossa varmaan kolmisen minuuttia ja sekös söi miestä.

Viimeiselle kilsalle lähdettäessä katsoin kellosta että vähän alle 4.30 pitäs juosta päästäksen alle 3:20:n. Lopussa oli vielä ihan hyvä nousu Colosseumin taakse ja vaikka kaikkeni yritin repiä niin kilometriin meni se 4.40 ja loppu aika oli 3.20.15. Minimitavoite ja oma ennätys kuitenkin mutta kyllä jäi harmittamaan toi pistos ja sen takia hävityt minuutit. Tulos oli sinänsä ihan ok, mutta potentiaalia olisi kyllä ollut parempaankin. Tavoite oli kuitenkin juosta alle 3.20 ja nappi juoksulla 3.15, joten näistä jäitiin.

Maalissa tarjoilut koostui lähinnä juomapuolesta ja hedelmistä. En ainakaan muuta nähnyt vaikka kuinka yritin bongailla. Urheilujuomaa siis ja muutama haukku omenaa. Varustereppu löytyi helposti sen enempää jonottamatta, mutta vaatteet sai kyllä vaihtaa ihan paikallisen pensaan suojissa. Kannustusjoukoilta löytyi onneksi kolaa kassista ja sehän maistui.

Maratonin jälkeen kiivetiin läheisen massiivisen monumentin kattoterassille katselemaan maisemia ja kipeistä reisistä huolimatta se kannatti, sillä terassin kahvilasta sai todella hyvää broscutto-mozzarella salaattia. Portaiden alastulo oli kyllä astetta haastavampaa, mutta onneksi Roomalaiset tykkäsivät sileistä kivistä ja portaiden vierestä pystyi laskettelemaan alas. Iltapäivä menikin Rooman herkuista nauttiessa ja nähtävyyksiä ja kauppoja kiertäessä. Erityismaininnan saa kyllä jäätelo ja rapeapohjaiset pizzat.

Jos talvella harjoitteleminen ei pelota, niin kyllä Rooma on erinoimainen paikka avata kausi. Todella nautittavaa juosta loistavassa kelissä pitävällä alustalla talven pakkasten ja liukkauden jälkeen.

















Jannen ohjelman yhteenveto

Maratonilla siis tavoitteesta jäätiin ja se jää kyllä kismittämään. Treenijakso meni kuitenkin eriomaisesti erittäin haastavista olosuhteista huolimatta. Jos treenaa ulkona pakkasessa useamman kuukauden ja ainoastaan pari päivää pitää levätä kurkkukivun takia, niin parempaa ei voi kyllä toivoa.

3.15 aikaan tähtäävällä ohjelmalla mentiin ja vaikka kaikissa treeneissä ei alussa ja testijuoksussa tavoitteaikaan päässytkään (Tosin olosuhteetkin olivat välillä aika talviset.), niin ohjelman pystyi kyllä vetämään läpi ilman ongelmia ja kunnon parantumisen huomasi muutama viikko testijuoksun jälkeen. Eikä lopussa tarvinut enää hampaat irvessä tavoitevauhteihin repiä. Treeniolosuhteet huomioon ottaen olis kyllä luullut että 3.15 aika olisi ollut ihan saavutettavissa ja 3.20.15 on alakanttiin ottaen huomioon että entinen ennätys oli 3.21.08 ja juostu haastavalla reitillä. Tosin voi spekuloida pitäsikö aikaa verrata kaksi ja puoli vuotta vanhaan ennätykseen vai viime syksyn 3.37.54:ään, johon kyllä tuli aika paljon plussaa reisien pettämisen takia. Toisaalta jos lopun pistosta ei olisi tullut niin aika 3.17 pintaan olisi kyllä ollut hyvä parannus myös ennätykseen verrattuna. Juoksua treenijakson aikana ennen maratonia tuli 1048 km, mikä on aikalailla sama kuin ennen edellistä ennätysjuoksua.

Kokonaisuudessaan Janne Holmenin treeniohjelma sopi talveen erittäin hyvin. Juoksuja ei ollut kuitenkaan kuin kolme ja parina viikkona neljä, joten mukaan sai mahtumaan kivutta uintia, hiihtoa ja pyöräilyä. Ohjelmassa ei ollut myöskään erityisen kova vauhtisia vetoharjoituksia, joten liukkaus ja pakkanen ei kuitenkaan haitannut niin paljon ja ulkona pystyi kaiken tekemään ihan ok. Kesällä kuitenkin mielummin juoksisin myös välillä vähän kovempaa, mutta kovempien harjoituksien lisääminen tähän ohjelmaan voi olla vähän haastavaa, koska kaikki treenit on kuitenkin vähintään kohtalaisen kovia kevyempiä viikkoja lukuunottamatta.

Jos tykkää juosta vaan enempiä ajattelematta, niin ohjelma voi tuntua vähän stressaavalta kuin lähes joka lenkillä on tavoitevauhdit ja viimeisinä viikkoina tuntuikin oudolta juosta, kun sai vaan mennä sen kummempia ajattelematta. Lopputulemana voisin sanoa että varmasti samaan tulokseen olisi päässyt jollain muullakin ohjelmalla, mutta toisaalta itselleni juoksukertojen "vähyys" sopi erinomaisesti ja siinä mielessä varmaan ohjelmalla sai hyvin vastetta juoksutreeniin käyttämälle ajalle. Lisäksi ohjelma oli kuitenkin suht helppo sovittaa omaan aikatauluun. Aiemmat ohjelmat ovat kuitenkin sisältäneet kuusi lenkkiä viikossa, mikä tuo aikataulutukseen huomattavasti enemmän haastetta.

Pitkät lenkit, joissa loppu vedettiin maratonvauhtia tai kovempaa, jäivät ainakin fiileksen pohjalta mieleen kaikkein parhaina treeneinä ja niitä teen varmasti jatkossakin. Pidempiä maraton vauhtisia lenkkejä kuitenkin jäin ehkä kaipaamaan. Ohjelmassa pisimmät ovat 12 km ja pidemmät juostaan sit 4-6 km vetoina. Ainakin aiemmissa ohjelmissa juostiin 16 km maratonvauhtisia eikä ne tuntuneet kyllä mitenkään liian raskailta. Näihin kun lisätään mäkivetoja ylös ja alas sekä 800-1000 m vetoja, niin siinä taitaakin olla sitten peruspalikat seuraavaan maraton ohjelmaan million se sitten onkaan. Nyt alkaa kuitenkin pohtiminen mennäkkö heinäkuun lopussa ironman-triathloniin vai elokuussa triahlonin pitkän matkan EM-kisoihin ja sitten suunnittelemaan harjoittelua koitosta kohti. Syyskuussahan sitten on joka tapauksessa tarkoitus juosta taas Espoon Rantamaraton ja jos kesä menee hyvin niin kaipa sielläkin ainakin 3.20 vauhtia lähdetään tavoittelemaan.

Kylymää

Roomaan enää kaksi yli kolmen kympin lenkkiä ja reilu neljä viikkoa. Pitänee alkaa jo vähitellen henkisesti valimstautumaan koitokseen, vaikka aika kaukaiselta sullalla tiellä shortseissa ja t-paidassa juostava maraton tällä hetkellä tuntuu. Jonkin verran Rooman reitillä on mukulakivikatuja, mutta niistä ei pitäisi olla mitään haittaa, kun on tottunut täällä lumessa ja jäässä tarpomaan. Lämpötilankin pitäis Roomassa olla hyvä 10-15 astetta lähdössä ja maaliin tultaessa hieman korkeampi, jos nyt ei ihan hiriittävä hellepäivä satu kohdalle. Tuskin tuo 10-15 asteen lämpötila mikään shokki elimistölle on vaikka täältä kylmästä pohjolasta ilman enimpiä totutteluja paikalle pörähtää. Eniten ehkä huolettaa tuo alustan kovuus, kun lumi vaimentaa kivasti iskuja. Yhdellä pitkällä lenkillä sain joitain satoja metrejä aina välillä juosta asfaltilla, mutta nyt on taas tullu lunta lisää ja lumen päällä mennään. Tietty vois käydä hallissa vähän kovemmalla alustalla, mutta kun tähän asti on ulkona menty niin ei viitsi mennä itseään halliin kiduttamaan.

Janne Holmenin 3.15 maratonohjelmalla siis mennään. Pitkään vauhtijuoksut tuntui aika takkuselta ja sai todella taistella, jos meinas talvikeleissä päästä tavoitevauhteihin ja usein niistä 5-10 s/km jäikin, mikä nyt oli ihan ok. Mutta yhtäkkiä yhden kevyemmän viikon (tais olla viikko 14 tossa ohjelmassa) jälkeen vauhti löyty. Sen jälkeen on ollu ilo juosta ja ennemmin saa jarrutella, ettei mene ihan liian kovaa. Juoksussa on kehittynyt selvästi kaksi asiaa. Askel on muuttunut lyhyemmäksi ja jalka tulee maahan vartalon alla. Välillä on joutunut vauhtia kiihdyttäessä keskittymään, että ei ala "loikkimaan" vaan pitää askeleen lyhyenä ja antaa jalkojen vispata kovaa vauhtiaa. Toinen asia on säännölisten pilates-treenien tuntuminen keskivartalon tukemisessa. Parhaimmillaan juoksu onkin sitä että jalat vispaa lyhyellä askeleella sen kun kerkeää, kädet rytmittää juoksua ja muuten kroppa tuntuu olevan ihan stabiili lantiosta päälakeen. Mahtavaa cruisailua! Joten ainakin tällä hetkellä tuntuu että ohjelma on sopinut minulle hyvin, mutta lopultahan se nähdään vasta Roomassa.

Ohjelmassa olevien juoksujen lisäksi en ole muuten juossut. Alussa tehdyt mäkijuoksut on nyt korvattu hiihdolla ja kerran viikossa olen pyrkinyt ladulle, että viikon päästä olevasta Finlandiasta selviäis kunnialla. Pilates treenit on jatkuneet säännöllisesti ja tuntuneet tuovan paljon ryhtiä keskivarataloon. Sen lisäksi kerran viikossa uinnin tekniikkaa ja 50 minuutin työmatka pyörällä muutaman kerran viikossa.

Vaikka haastavissa talvikeleissä on juostu hyvin on isommitta vammoitta ja sairasteluitta onneks menty. Yhden vauhdikkaamman pakkaslenkin jälkeen kurkku tuli vähän kipeeksi, mutta pari lepopäivää riitti. Sen lisäksi oikean jalan säären sisäpuolella lakoi tuntumaan jossain vaiheessa lihaskipua, mutta oma hieronta ja kenkien vaihto riitti selviämään siitä. Kevyttä venyttelyä olen tehnyt ainakin juoksupäivinä ja sen lisäksi kylmää suihkua jaloille juoksun jälkeen. Kylmään veteenkin tottui aika nopeasti ja odotan vaan sitä miltä kylmä suihkuttelu tuntuu kesän hellelenkkien jälkeen, jos se pakkaslenkkienkin jälkeen tuntuu hyvälle. Ton yhden kurkkukivun jälkeen olen alkanut pitää kypärähuppua suun edessä, kun mittari näyttää alle -15. Alussa se tuntu vähän ahdistavalle, mutta äkkiä siihenkin tottui ja apua siitä on, ilma ei tunnu hengittäessä yhtään kylmälle.

Pääosa lenkeistä on tehty aamulla ennen töihin menoa ja pitkät lenkitkin on voinu vetää ihan hyvin. Perussetti ennen lähtöä on kaksi ruisleipää, mysliä maidon kanssa ja lasi omenamehua. Jos alussa voi vetää suht rauhallisesti ei tuo tunnu vielä mahassa yhtään pahalta. Ton lisäksi pitkillä lenkeillä on ollu esim. mysli- tai energiapatukka ja vajaa puol litraa vettä. Noilla on selvinny ihan hyvin ja nälän tunne tulee vasta ja juuri silloin kun lopettaa juoksemisen. Sitten vaan puurot töissä naamaan ja hommiin.

Pari kertaan on ollut tosi lähellä että oisin mennyt matolle juoksemaan. Kerran oli jo vermeetkin repussa ja tarkoitus juosta alku ulkona ja lopun vauhtiosuus sisällä, mutta vaikka keli oli aika heikko ei vaan malttanut mennä sisälle jurnuttamaan. Nyt kun vielä aamut ovat valoisempia on kiva juosta merenrantoja pitkin ihailemassa auringon nousua.

Aamujuoksut ennen töitä on ihan ehdotan aika näin perheelliselle. Muulloin on vaikeampi saada aikaa lenkkiin. Kerran on käynyt niin että kun otin ekoille kilometreille koiran mukaan ja sit oli tarkotus jatkaa loppu yksin, niin sillä aikaa pienempi lapsi oli polttanut sormensa lamppuun ja ei sitä viitsinyt sitten isosiskon hoiviin jättää. Illalla sitten uusiks vaan. Joskus taas lapsi ei vaan nukahda niin nopeesti kuin yleensä ja lenkkiä pitää lyhentää kun ei ihan koko yötä voi juosta. Pakkohan näissä on kuitenkin joustaa että koko paketti pysyisi kasassa ja kaikki suht tyytyväisinä.

Yksi ilmiö on askarruttanut. Noin kerran viikossa juuri kohdalla ollessa katulamppu sammuu. Sammuuko katulamppuja niin paljon että on todennäköistä että se osuu niin usein kohdalle vai lähetänkö jotain sähkömagneettista säteilyä, joka sammuttaa lamput?

Ensi viikon lopussa sitten Finlandiasta raporttia.

Tässä vielä juoksukilometrit ja kaikki urheilut yhteensä viikoilta 51-6:

51  42 km  6,2h
52  76 km  12h
1    38 km  6,9h
2    70 km  13,5h
3    64 km  12,5h
4    86 km  11,5h
5    74 km  11,1h
6    51 km  9,3h

Talvista juoksentelua

Tässä pääasiassa ajatuksia tosta Janne Holmenin maratonohjelmasta ja siihen kuuluvasta testijuoksusta sekä talvella juoksemisesta.

Rooman maratonille ilmoittautuminen

Reilu yhdeksän viikkoa takana juoksuharjoittelua tähtäimenä Rooman maraton maaliskuun lopussa. Itse maratonin ilmoittautumisprosessinkin sain päätökseen. Ihan mutkattomasti ilmoittautuminen ei menny. Ensin maksun veloittamisesta luottokortilta kului puolisen toista viikkoa. Sitten piti vielä lähettää lääkärintodistus joka sinänsä ei tuottanut kovinkaan paljon lisävaivaa (Kiitoksia tästä todistuksen myöntäjälle). Viikon-parin päästä prosessi oli edennyt päätökseen Italian päässäkin ja sain juoksunumeron, joka on 3086.

Talvijuoksusta

Vielä ei ole pakkanen ollut niin kova että olisin joutunut halliin saatika sitten juoksumatolle juoksemaan, mutta henkisesti olen valmistautunut siihenkin vaihtoehtoon. Yleensä parhaiten aikatauluun kuitenkin sopii, että juoksee työmatkan jompaan kumpaan suuntaan ja mielummin nimenomaan aamulla. Muutenkin tykkään mielummin juosta niin että maisemat vaihtuu enkä esim. vaan samaa ympyrää tai viivaa montaa kertaa. Tämä tietysti aiheuttaa hieman hankaluuksia talvella kun ei oikein koskaan voi tietää mikä pätkä on aurattu ja mikä ei.

Joitain mielenkiintoisia havaintoja olen tehnyt talvijuoksusta.

Vielä kymmenenkin asteen pakkasella pärjään teknisellä alusasulla ja joskus aikoinaan vielä windstopper ominaisuuksilla varustetulla tuulipuvulla. Sukka kenkäosasta ei eroa kesäkeleistä mitenkään ja yläpäässä on ohut pipo ja kaulassa buff-huivi. Joskus lähemmäs viidentoista asteen pakkasella olen lisännyt toisen teknisen paidan ja ohuen kommandopipon päähän.

Juokseminen hyvin auratuilla teillä ei tuota minkäänlaisia ongelmia eikä jalat lipsu ollenkaan. Kuitenkin kun esim. tänään satuin juoksemaan Keilaniemessä kymmenkunta metriä niin hyvin auratulla kohdalla, että laatoitus pilkotti selvästi lumen alta eron huomasi. Tuntui että jalat pitää paremmin, joten kyllä kovaksi tamppautuneella pakkaslumella ainakin omat hyvin kuvioidut kengätkin aavistuksen lipsuu. Nastalenkkarit saattais sittenkin auttaa vähän myös ihan lumikelillä, vaikka sinänsä hyvällä talvikelillä lipsumista ei tunnu, mutta vanhoilla kengillä mennään siitä huolimatta.

Sitten kun tullaan vähän huonompiin talvikeleihin niin sen huomaa. Huonommalla kelillä tarkoitan sitä kun tiellä on pehmeää lunta. Ensimmäiseksi voi ajatella että sitä on vain silloin kun on satanut lunta, mutta juostessa ja pyöräillessä on huomannut että kun lämpötila nousee viiden pakkasasteen ylöpuolelle vaikkakin on selvästi pakkasen puolella tiet muuttuvat jonkinasteiseksi mössöksi ja eteneminen vaikeutuu. Juostessa pehmeässä lumessa tarpomisen huomaan ennen kaikkea pohkeissa. Aiemmin en muista että juosu ois koskaan tuntunut erityisemmin niissä, mutta nyt on välillä pohkeet ollut turhankin tukossa.

Harjoitusohjelmasta

Harjoitusohjelma on ollut henkisesti, sanotaanko nyt, virkistävä, kun viikossa ei ole "pakko" juosta kuin keskimäärin kolme kertaa. Joten on ollut helppo lisätä tuohon vielä yksi mäkijuoksu tai kevyt puolen tunnin lenkki muutaman parin kymmenen sekunnin kiihdytyksen kanssa. Alussa tuntui todella että juoksua on todella vähän kun lenkit olivat kevyitä, mutta kun ohjelma on pikkuhiljaa rankentunut tuntuu juoksumäärä ihan hyvältä.

Tällä hetkellä ohjelma tuntuu aikalailla sopivan rankalta ja toivotaan että kunto kehityy ja fiilis pysyy samana, kun nyt lenkit alkavat pidentyä ja aletaan tosissaan treenaamaan. Useimpien lenkkien jälkeen on tunne että on tullut juostua ja joskus on vähän väsyttänytkin, mutta ihan hyvin on pystynyt palautumaan aina seuraavaan koitokseen, jos ei ole itse tullut hölmöiltyä lenkin jälkeen.

Pari viikkoa sitten juoksin yhden kympin lenkin aamulla töihin, josta pari ekaa kilometriä pehmeässä lumessa, joten jo lenkin jälkeen tuntu pohkeissa että juostua on tultu. Jotenkin töihin tultuani työt imaisi heti mukaansa ja aamupuurot jäi syömättä. Lounasaikaan energiavaje todella tuntukin ja muutaman seuraavan päivän pohkeet oli ihan jumissa. Ehkäpä tästäkin jotain oppii ja muistaa tankata lenkin jälkeen välittömästi.

Olen yrittänyt noudattaa ohjelman ohjeaikoja mahdollismman tarkasti, vaikka olen tehnyt kaikki treenit ulkona. Välillä on joutunut juoksupäiviä muuttelemaan, kun ei kovin syvässä hangessa viitsi vauhtijuoksuja tehdä. Olosuhteiden vaikutukseen juoksunopeuteenkin on alkanut asennoitumaan fiksusti ja enää ei lenkin jälkeen harmita niin paljon, jos jää muutaman sekunnin per kilometri tavoitevauhdista. Sinänsä se että jokaisella lenkillä on joku tavoitevauhti auttaa saamaan itsestään irti paremmin vaikka yksinään taapertaa sekä tuo mielekkyyttä harjoitteluun. GPS on tietysti välttämätön apu vauhdin seuraamiseen.

Yksi asia mitä on saanut opetella on lenkin alun juokseminen hitaampaa ja lopun kovempaa. Alkuun se oli todella vaikeaa ja lenkillä kilometrivauhdit heitteli ihan tautisesti siis huomattavasti maaston tai olosuhteiden vaikutusta enemmän. Mutta pikkuhiljaa tuohonkin on oppinut ja lenkkien juokseminen "kiihtyvästi" tuntuu luontevalta ja paljon palkitsevammalta kuin tasainen taaperrus saatika sitten loppussa hiipuminen.

Tähän asti ohjelma on tuntunut hieman yksipuoliselta, kun lenkkien pituudet ovat vaihdelleet pääasiassa 8 ja 16 kilsan välillä ja vauhditkin pääasiassa vähän alle tai yli viiden minuutin per kilometri. Välillä tuntuu että juoksisi koko ajan samaa lenkkiä. Tähän voi tietysti vaikuttaa se että aiempi ohjelma lisäsi todella monipuolisesti erilaisia treenejä. Muutamat maratonvauhtiset ja itse lisäämäni mäkivedot ovat kuitenkin tuoneet piristystä. Nyt kun katsoo ohjelmaa eteenpäin testijuoksun jälkeen huomaa että monipuolisuus lisääntyy kun päästään tosissaan aloittamaan pitkikset ja lisäksi joka viikko on maratonvauhtinen tai jopa aavistuksen nopeampi lyhempi lenkki, joten eiköhän se tästä.

Viime kesän triathlon-treenaus opetti siihen että samana päivänä voi treenata useammin kuin kerran ja juoksulenkin takia ei tarvii jättää työmatkapyöräilyä väliin ja uintitreenikin toimii ihan hyvin juoksun kanssa samana päivänä. Silti välillä on ollut vähän vaikea sovittaa harjoitusohjelmaa omaan aikatauluun pääasiassa, siksi että ohjelmassa juoksupäivien välillä on aina 2-3 lepopäivää ja jostain syystä tuntuu luontevammalta yrittää seurata juoksujen osalta sitä rytmiä. Tosin pitäisi kyllä pystyä muuttamaan ajattelua niin että yhden lepo tai juoksuttoman päivän jälkeen pystyy varmasti huoletta vetämään kovemmankin treenin. Varsinkin kun vielä oma aiempi kokemuskin tukee tätä ajatusta.

Tässä ohjelman ensimmäisen yhdeksän viikon aikana kertyneet kilometrit:
Viikko    Juoksua
42          11 km
43          23 km
44          24 km
45          41 km
46          45 km
47          51 km
48          45 km
49          46 km
50          26 km
Kokonaisharjoitus tunnit 6-9,5 tunnin välillä per viikko

Testijuoksu

Ohjelmaan kuuluva 20 km testijuoksu oli tarkoitus tehdä jo viime viikolla, mutta kun juoksemaan lähtiessä totesin että olosuhteet ovat kaukana optimaalisesta ja pohkeetkaan ei olleet palautuneet viikon hölmöilyistä vaihdoin sen vain 16 km juoksuun vajaan viiden minuutin kilometri vaudilla. Sen jälkeen mielessä on jo tosissaan käynyt testin juokseminen hallissa, mutta päätin kuitenkin vetää sen ulkona, mikä sinänsä jälkeenpäin ajateltuna oli virhe.

Sinänsä tuolla testijuoksulla ei kai kuitenkaan ole mitään ihmeempää merkitystä harjoitusohjelman läpi viemiseen, mutta jotenkin sillä oli omassa mielessä erityinen asema ja olisi ollut tosi hauska vetää se jollain puolimaratonilla, mutta tähän aikaan vuodesta ei niitä liika ole ja sunnuntain Paloheinämaratoninkin huomasin vasta liian myöhään, joten köpöttelin sen sitten yksin aamulenkkinä.

Lähtiessä fiilis oli hyvä ja reilu viikko sitten juossut maratonvauhtinen kymppi antoi uskoa onnistumiseen talvikelistä huolimatta. Edellisiin maratoneihin olen treenannut 4.45 min/km vauhti tähtäimessä eikä se ole tuntunut kovalta. Tarkoitus oli yrittää juosta tasaista vauhtia eikä kiihtyvänä niin kuin muut juoksut olen pyrkinyt juoksemaan. Lopputulos tosin oli hidastuva ja keskivauhtikin reilu kymmenen sekuntia per kilometri tavoitetta 4.37 min/km hitaampaa.

Kun jälkeenpäin katsoo juoksun dataa aloitan aivan liian kovaa ja varmasti järkevämmällä vauhdin jaolla tulos olisi ollut parempi, mutta tulipahan yritettyä. Eka vitonen meni neljä sekuntia alle tavoitteen ja vielä kympinkin kohdalla olin tavoitevauhdissa toisen vitosen mäkisyydestä huolimatta. Kolmas vitonen oli jo aavistuksen turhan hidas ja viimeinen jo piirun verran yli viiden minuutin.

Jos jälkeenpäin yrittää puolustella omaa suoritustaan ja vakuutella itselleen että hyvissä olosuhteissa tuo kyllä menis, niin reitti oli kaukana optimaalisesta ja sisälsi paljon mäkiä. Viimeisen vitosen alussa sais myös tarpoa hetken kunnon pöpperölumessa ja se vei viimeseinkin taistelutahdon ja tsempin. Pari kilometriä ennen "maalia" olikin helppo pysähtyä auttamaan virolaista Audi-miestä, kun raukka ei saanut punaista paholaistaan liikkeelle mäkiparkista. Lopussa ei ollut sitten edes asennetta kunnon rutistukseen vaikka toiseksi viimeinen kilometri menikin ihan kohtuullista vauhtia.

Henkiset kolhut, jos niitä nyt tuli, saa varmasti paikattua myöhemmin tulevilla pitkillä lenkeillä, joissa loppu juostaan selvästi alkua kovempaa. Suosittelen kuitenkin juoksemaan testijuoksun mahdollisimman optimaalisissa olosuhteissa, niin eipä tarvii jälkeenpäin näin paljon pohdiskella.

Treenikaverit

Vaikka suurin osa treeneistä tuleekin tehtyä yksin niin on se mukava välillä ähkiä porukassakin. Omalta osaltani tässä auttaa viikottaiset uintitreenit ja töissä ollaan innostuttu käymään kaksi kertaa viikossa vetämässä miesvoimistelijoiden lyhyt pilates tuokio. Juoksulenkeillä aina silloin tällöin on seurana myös meidän koira. Erityisesti se on tykästynyt mäkivetoihin ja kun päästään mäen alle se hyppii paikallaan ja mikä sille harvinaista haukkuu, että joko mennään. Se onkin oiva kirittäjä niihin rypistyksiin.

Hiihto ja pyöräily

Hyvistä keleistä huolimatta hiihtokausi on vielä avaamatta, mutta onhan Finlandiaan vielä kaksi kuukautta. Joulun aikaan ois kuitenkin tarkoitus latu avata. Pyörällä en ole ajanut vuosiin talvella, mutta kun nyt uuden maastopyörän ansiosta on hommaan palannut, niin varustautumiseen kuluvasta ajasta huolimatta homma on tosi kivaa. Jotain mystistä tuossa talvipyöräilyssä vaan on. Fiilis on ihan erilainen kuin ajaa sulalla tiellä saatika sitten syksyn vesisateissa.

Kaikki tiet vievät Roomaan

Kauden 2010 viimeiseksi koitokseksi jäi X-Kaato ja sen jälkeen olen yrittänyt välttää harjoittelua ja tyytyä työmatkapyöräilyyn ja uintiin kerran viikossa. Pitkään mietin vielä Mammuttimarssille osallistumista, mutta päätin jättää sen ensi vuoteen ja treenata aikaiselle kevätmaratonille, jotta keväällä ja kesällä on tarpeeksi aikaa valmistautua ironman-triathloniin. Sen verran jäi hampaankoloon tosta tän vuoden rantamaratonista, että pakko yrittää maraton ennätystä tosissaan. Ensin oli tarkotus mennä Tuusulaan, mutta kun se olikin vasta toukokuussa niin pakko oli löytää joku aikasempi tapahtuma. Suomessa huhtikuun tarjonta oli aika heikko, joten piti suunnata katse muualle. Lopulta pohdiskelin Rooman ja Pariisin välillä ja kuten otsikko kertoo ensin mainittu tuli valittua. Ehkä se nippanappa korvaa Tuusulan maratonin. Nyt on siis ilmoittautuminen tehty ja matkat varattu. Vielä pitäs lääkärintodistus lähettää, kun muuten eivät laske juoksemaan. Kotoakin oli helppo saada hyväksyntä reissuun kun vaimo lähtee mukaan. Rooman maratoni juostaan 20.3. ja päädyin ratkaisuun että lennätään lauantaina aamupäivällä sinne ja tullaan maanantai-iltana takaisin. Maratonin lisäksi jää myös hieman aikaa tutustua ikuiseen kaupunkiin.

Treeniaikaa on reilu 20 viikkoa ja päädyin treenaamaan Janne Holmenin Juoksija-lehdessä julkaistun ohjelman (Jannen Ohjelma) mukaan tavoitteena 3.15 alitus. Ennätys on 3.21 vuoden 2008 rantamaratonilta. Kahdella edellisellä maratonilla etureidet on menneet täysin jumiin juoksun lopussa ja ajattelin että ohjelman pitkät lenkit, joissa loppu juostaan suht kovaa sekä muutenkin vauhdikkaat lenkit olisivat omiaan parantamaan reisien iskunkestävyyttä. Juoksutekniikkaakin voisi yrittää muuttaa vähän pehmeämmäksi, mutta mitään suurempaa asian eteen en aio tehdä mäkivedot ja ehkä pieni askelluksen miettiminen lenkeillä saa riittää. Paljasjalkajuoksuun en ole päättänyt lähteä, vaikka ympärillä on kovastikin innostusta siihen. Luin tässä syksyllä Born to Run kirjan ja todella mielenkiintoista ideologiaa juoksusta tähän viihdyttävään kirjaan oli raapustettu, suosittelen.

Ohjelmassahan on juoksua vain kolme kertaa viikossa ja sen lisäksi tarkoitus ois juosta kerran viikossa mäkivetoja tai jotain muuta vauhdikkaampaa, tuntemusten mukaan yksi kevyt noin puolen tunnin lenkki sisältäen 20-30s kiihdytyksiä viiden minuutin välein, yksi uintitreeni, työmatkapyöräilyä ja pilatestreeni vähintään kerran viikossa. Myös Finalndia-hiihtoon on tullu ilmottauduttua, joten jonkin verran täytynee myös hiihdellä kunhan lunta saadaan, mutta mitään paineita en hiihtämisestä aio ottaa vaan päätavoite on Roomassa. Saa nähdä minkälainen talvi saadaan tällä kertaa ja miten se vaikuttaa treenien sujumiseen. Vähän hankalahan lumisessa talvikeleissä on juosta tiettyä kilometrivauhtia, kun ehkä noin 10-15 s kilometrillä hitaampaa liukastelee kuin kesällä, mutta mikään hallijuoksunkaan ystävä en ole mutta se nähdään myöhemmin missä sitä taaperretaan eteenpäin. Tarkoitus olisi tarkastella treenien sujumista kuukausittain ja raapustella tuntemuksia tänne.

Elämä ei päätty Rooman maratoniin ja mielessä on myös koko ajan ensi kesän ironman-matkan triathlon. Todennäköisesti paikkana on Nokia ja kisan päivämäärää odotellaan. Viime viikolla posti toi paketin jossa oli märkäpuku ja aerobari pyörään ja vaikka mieli tekisi päästä testaamaan saavat nämä odottaa kevättä, jotta motivaatio pysyy varmasti tapissaan aloitella triathlon-treenit Rooman jälkeen.