Talven riennot jatkuivat Finlandia-hiihdon 50 km perinteisen
merkeissä. Tsekin reissun jälkeen oli ehtinyt hiihtoakin treenaamaan
ihan mukavasti ja siinä mielessä pääsi luottavaisin mielin matkaan.
Hiihtoa edeltävän viikon otin treenien osalta rauhallisesti ja
itseasiassa suksilla kävin edellisen kerran maanantaina. Viikolla sitten
vaan työmatkapyöräilyä ja pari juoksulenkkiä. Tankkaus ei ihan
täydellisesti mennyt, mutta eiköhän kroppa saatu energiaa täyteen.
Hiihtoon virittäytyminen alko perjantaina suksien laitolla. Luistoksi
alle graffittia ja pintaan sinistä medium fluoria. Pitopuolelle
pohjavoide raudalla, viisi ohutta kerrosta 0..-2 purkkia ja sitten vielä
lauantaiaamuna kylmään sukseen kerros -1...-3 purkkia. Luisto oli ihan
ok vaikkakaan ei mikään huikea. Pito sen sijaan oli todella hyvä ja
varsinkin lopussa oli ilo hiihtää täydellisesti pitävillä suksilla.
Itse reissuun lähdin aikaisin lauantaiaamuna. Kotona aamupalaksi
mysliä maidolla, sämpylä ja omenamehua. Ensin bussilla Helsinkiin ja
junalla Lahteen. Helsingin asemalla alkoikin näkyä muutakin suksikansaa,
joten pikkuhiljaa kisatunnelma nousi. Junassa litkin urheilujuomaa ja
söin vielä yhden sämpylän ja banaanin vajaa pari tuntia ennen starttia.
Hiihdon aikana otin geelit noin 10km ja 30km kohdilla ja kaikilla
huoltopisteillä urheilujuomaa. Oma pullokin oli mukana juomavyössä,
mutta se jäi korkkaamatta.
Lahden asemalta tuli sopiva vartin kävely hiihtostadionille, jonne
saavuin noin tunti ennen starttia. Aikaa oli sopivasti lähtönumeron
hakemiseen, varusteiden vaihtoon ja suksien testaukseen. Lähtö oli
ensimmäisestä lähtöryhmästä, joten arvelin porukan olevan tarpeeksi kova
eikä ollut syytä mennä portille jonottomaan eturivin lähtöpaikkoja.
Lähtöryhmässä oli 700 hiihtäjää ja jostain sieltä puolivälin paikkeilta
oman ruudun löysin.
Lähtöpaikasta johtuen ensimmäinen nousu mentiin rauhalliseen tahtiin,
mikä ei sinänsä haitannut mitään. Alkukilometreillä ladulla oli
tietysti porukkaa vähän tiiviimmin, mutta ihan hyvin oma paikka
hiihtäjien joukossa löytyi ja tarvittavat ohitukset hoituivat sujuvasti
eikä voimia tarvinnut tuhlata latujen välillä ja välissä sinkoiluun.
Lähdin hiihtämään semmosta rennon reipasta vauhtia.
Sykemittaria ja kelloa en onnistunut saamaan reissuun mukaan, joten
yritin virittää puhelimen Sports Trackerin huutelemaan väliaikoja
korviin. Ensimmäisen kilometrin se taisi ilmoittaakin, mutta sen jälkeen
yleensä luotettava systeemi sekosi täysin. Puhelin alko touhuamaan
omiaan sammuen lopulta kokonaan ja oman vauhdin seuraaminen oli
satunnaisten väliaikojen varassa.
Ensimmäisen väliajan onnistuin saamaan kymmenen kilometrin kohdalla,
kun satuin juuri ohittamaan jonkun naisen, joka katsoi kelloaan ja
ilmoitti ystävällisesti ajan sitä kysyessäni. Vähän alle 40 minuuttiin,
joten hyvässä vauhdissa oltiin. Vähimmäsi tavoite oli hiihtää alle
kolmen ja puolen tunnin parantaen kahden vuoden takaista 3:34 ja risat
aikaa. Haaveena oli kuitenkin 15 km/h keskivauhti ja 3:20 alitus ja
vielä jos siitä pystyisi vähän nipistämään pääsisin työkaverin parin
kymmenen vuoden takaisen noteerauksen alle. Vakiotavoitteena hiihdoissa
on tietty myös voittajan aika +50% ja taisi olla ensimmäinen kerta kun
siihen nyt pääsin.
Hiihto kulki hyvin ja verrattuna Tsekin viiteenkymppiin ja
yläkropassa riitti hyvin voimia. Tuulisilla pelto-osuuksilla tyydyin
vaan tylysti peesailemaan. Puolessa välissä sain seuraavan epävirallisen
väliajan ja 1:37 kuulosti kyllä omiin korviin todella hyvältä. 3:20
alitus oli siis täysin realistinen. Puolenvälin jälkeisellä
tasatyöntöosuudella jouduin tekemään yksin töitä ja edellä meneviä ei
vaan millään saanut kiinni. Lopulta taakse muodostui letka ja onneksi
kyllästyivät jossain vaiheessa minun vauhtiin ja lähtivät edelle, joten
pääsin taas vähän peesailemaan.
Ladut olivat vielä muutaman sadan hiihtäjän jäljiltä ihan hyvässä
kunnossa ja alkua lukuunottamatta tilaa hiihtämiseen ja ohitteluun oli
riittämiin. Yhdessä alamäessä joku yritti ilmeisesti viikolla netissä
pyörineen Vasaloppet-videon innoittamana saada aikaan ihmiskasaa, mutta
me takaa tulevat pystyttiin väistämään miina helposti.
Siinä viitisentoista kilometriä ennen maalia myötämäkiosuudella,
jossa oli välissä sopivia pikku nousuja innostuin vähän turhan
vauhdikkaaseen menoon, kun mentiin vuorovetoa, jonkun ulkomaalaisen
ukkelin kanssa. Toiseksi viimeisellä huoltopisteellä reilu 12 km ennen
maalia jäin kuitenkin vähän jälkeen ja se leikki loppui siihen. Yhtäkkiä
myös tuntui, että kaikki voimat hävisivät ja hiihto tuntui todella
vaikealta. Hetki omaa vauhtia ja voimat palautuivat ja homma alkoi taas
sujumaan.
Viimeinen kymppi oli kyllä hienoa taivalta, vaikka kilometrit
alkoivat tuntumaan, niin suksi toimi hyvin ja oli ilo napsia sijoituksia
hiipuvilta hiihtäjiltä. Tosin kaikissa haarakäyntinousuissa oli joku
hitaampi edessä ja niissä joutui vähän himmailemaan, kun ohittaminen oli
turhan haastavaa. Sijoitus parani koko matkan ajan väliaikapisteeltä
toiselle. Lähes koko matkan oltiin menty ees taas nuoren värikkäässä
puvussa hiihtäneen tyttösen kanssa ja vaikka jossain vaiheessa eroa
hänen hyväkseen tulikin selvästi tavoitteeksi otin, että häviämään en
ala. Vahvan viimeisen kympin ansiosta pääsinkin jossain vaiheessa ohi ja
sekin taistelu voitettiin.
Viimeinen kilometri reitillä on kyllä hieno, kun saa lasketella
stadionille, sitten vaan hevosenkenkä ja lyhyt loppusuora. Joku vielä
yritti loppusuoralla ohi, mutta hillittömällä lykkimisellä ja
loppuvenytyksellä onnistuin pitämään miehen takana. Vähän piti kyllä
miettiä kummassa jalassa siru on, mutta oikealla jalalla venytyksen
tein.
Suunnilleen kaikki voimat onnistuin jättämään ladulle. Loppuaika oli
todella iloinen yllätys, kun tulostaulu kertoi 3:11:27 lukemia. Sijoitus
oli 352. reilun 3500 maaliin tulleen joukossa. Aika oli siis alle
kaikkien huikeimpienkin odotusten ja edellinen Finlandia-noteeraus
parani yli 20 minuuttia. Lyhemmiläkkin treenilenkeillä tuohon
keskivauhtiin pääseminen on työn ja tuskan takana, mutta jotenkin vaan
numerolappu rinnassa tuntuu meno luonnistuvan.
Maalissa pääsi nauttimaan Finlandia-hiihdon palveluista.
Varustesäilytykseen ja sieltä saunalle kävellessä meinasi tosin tulla
kylmä, vaikka matka ei kovin pitkä olekaan. Saunaan oli pakko päästä
ennen ruokailua, joten palautusjuoma ennen saunaa ja järjestäjien
tarjoama limu saunajuomaksi (monen muun tavoin tosin odotin saavani
ykkösolutta) toi ensiapua energiavajeseen. Saunassakin oli vielä hyvin
tilaa ja ihan rauhassa sai lämmitellä ja fiilistellä. Sitten puhtaana
poikana syömään keittoa ja tarpeeksi kylläisenä kotimatkalle. Tosin
lakupussin kävin varmuuden vuoksi hakemassa matkaevääksi. Junamatka meni
lukiessa ilmottautumisen yhteydessä saatua dekkaria sen mitä hereillä
pysyi. Hereillä pysyminen tuntui olevan ongelmana muillakin hiihdosta
tulleilla, joten hiihtäjät erottuivat hyvin muista lauantai-iltapäivän
matkustajista.
Onnistunut reissu Finlandiaan tuli tehtyä ja täytyy sanoa että kyllä
tuolla Lahdessa on hiihtojuhlan tuntua. Tunnelma ladulla oli hyvä ja
kannustustakin ihan kivasti. Energiat riiti hyvin eikä varusteiden
puolellakaan hirveästi valittamista. Footbalancen pohjalliset tuntuvat
hiihdossa hyviltä eikä sen puolesta jalkojen kanssa ole ongelmia.
Ainoastaan monojen vetoketjujen aukeaminen on ongelma, koska kaikki lumi
kerääntyy monojen päälle ja sulaa siitä pikkuhiljaa kastellen sukat.
Joku patentti tuohon on kehitettävä Pirkkaan, että varpaat pysyvät
sulana. Taidan vaan teipata lahkeet monojen päälle, joten ens
viikonlopun reissuun varusteteippiä mukaan.
Nyt tämä viikko palauttelua ja tankkausta ja ensi sunnuntaina edessä talven kovin koitos, kun Pirkan hiihdossa lykitään 90km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti